Suomessa tehdään tällä hetkellä paljon arvokasta työtä kokonaisturvallisuuden ja varautumisen eteen. Yhdistykset, järjestöt, vapaaehtoiset ja viranomaiset ovat aktivoituneet ja tekemisen intoa riittää. Mutta onko meillä kokonaisuus hallinnassa? Nostaisin esiin kolme asiaa, joihin olisi syytä kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.
1. Varautumisen koordinointi ja yhteiset tavoitteet: Varautumista edistetään tällä hetkellä monin paikoin yksittäisten, aktiivisten toimijoiden ja yhdistysten omasta aloitteesta. Työ on arvokasta, mutta kokonaisuus uhkaa jäädä hajanaiseksi.
Kunnalliset tavoitteet ja konkreettiset tavoitetilat eivät aina ole riittävän selkeitä, eikä maakunnallinen yhteensovittaminen välttämättä toteudu riittävällä tavalla.
Tarvitsemme yhteisen näkemyksen siitä, mitä kullakin alueella pitää varautumisella saavuttaa, kuka vastaa mistäkin ja miten eri toimijoiden osaaminen saadaan palvelemaan yhteistä päämäärää. Emme tarvitse lisää irrallisia hankkeita, vaan yhteisen suunnan.
2. Henkilöstön käytettävyys ja jaksaminen: Suomalaisen varautumisen vahvuus on vapaaehtoisuus. Siihen liittyy kuitenkin kysymys, jota ei pidä sivuuttaa: kuinka monessa paikassa sama vapaaehtoinen voi olla yhtä aikaa?
Moni aktiivinen ihminen kuuluu useaan järjestöön. Jos apua tarvitaan samanaikaisesti, minkä kolmannen sektorin hatun hän laittaa päähänsä, Marttojen, SPR:n, reserviläisten vai VPK:n?
Esimerkiksi sopimuspalokunnan hälytyskelpoisesta henkilöstöstä voi häiriö- tai kriisitilanteessa olla käytettävissä vain puolet, muiden ollessa kiinni normaaliolojen töissään tai muissa yhteiskunnan kannalta välttämättömissä tehtävissä.
Lisäksi on kysyttävä, miten vähäisillä henkilöstöresursseilla ylläpidetään ympärivuorokautista, kolmivuorotyöhön perustuvaa toimintaa viikkojen ajan. Vapaaehtoisuus on voimavara, mutta se ei tarkoita rajatonta käytettävyyttä. Varautumista on suunniteltava todellisten henkilöstöresurssien ja ihmisten jaksamisen, ei jäsenrekisterien perusteella.
3. Yhteinen käsitteistö ja ymmärrys: Varautumiseen liittyvässä keskustelussa käytetään paljon termejä, joiden merkitys jää toisinaan epäselväksi. Käsitteet menevät sekaisin jopa ammattilaisten puheessa, saati sitten vapaaehtoistoimijoiden keskuudessa.
Hyvä esimerkki ovat väestön suojaaminen ja väestönsuojelu. Ne eivät tarkoita samaa asiaa, vaikka niitä käytetään usein toistensa synonyymeinä. Kyse ei ole saivartelusta, vaan tehtävien, vastuiden ja toimintatapojen ymmärtämisestä. Kriisitilanteessa meidän on puhuttava samoista asioista samalla kielellä.
Varautumisen onnistumista ei mitata suunnitelmien, hankkeiden tai yhdistysten lukumäärällä. Se mitataan sillä, kuinka hyvin pystymme toimimaan yhdessä silloin, kun yhteiskunta todella tarvitsee meitä.
Hyvä tahto on varautumisen alku. Yhteinen suunta, realistiset resurssit ja yhteinen ymmärrys tekevät siitä todellista toimintakykyä.
Joni Lindeman
YE-everstiluutnantti evp.
Nuorempi sopimuspelastaja