Pre­si­dent­tim­me Ale­xan­der Stubb kä­sit­te­li uu­den­vuo­den pu­hees­saan kol­mea point­tia; rau­haa, kas­vua ja vä­lit­tä­mis­tä.

Maas­sa Rau­ha ja ih­mi­sil­lä hyvä tah­to on raa­ma­tul­li­nen toi­vo­tus koko kris­ti­kun­nal­le. Näi­nä rau­hat­to­mi­na ai­koi­na rau­ha saa eri­kois­mer­ki­tyk­sen. Jopa Eu­roop­pa on pe­li­nap­pu­la­na maa­il­man­rau­han ol­les­sa ky­sees­sä. On liit­tou­dut­ta­va puo­lel­le jos toi­sel­le­kin. Ku­mar­ta­mi­nen toi­sel­le tun­tuu ta­ka­na ole­val­le pyl­lis­tä­mi­sel­tä. Suo­mi on pie­ni kan­sa­kun­ta, mut­ta Eu­roo­pan pe­li­ken­til­lä ko­ko­aan suu­rem­pi. Neu­vot­te­lut, mat­kus­ta­mi­nen ja eri ai­ka­vyö­hyk­keil­lä toi­mi­mi­nen vaa­ti­vat dip­lo­ma­ti­an li­säk­si hy­vää fyy­sis­tä kun­toa. Pre­si­dent­tim­me on ur­hei­lul­li­nen, nuo­re­na hen­ki­lö­nä hän ei en­sim­mäis­ten jou­kos­sa vä­säh­dä, vir­taa riit­tää. Usei­ta kie­liä hal­lit­se­va­na Ale­xia ei ale­hin­taan myy­dä. Puhe on na­pak­kaa ja sel­ko­kie­lis­tä, jopa eng­lan­nin kie­li tun­tuu ym­mär­ret­tä­väl­tä.

Maam­me kas­vu on ol­lut nih­ke­ää joh­tu­en maa­il­man ti­lan­tees­ta. Kau­pan­käyn­ti en­nen kaik­kea itä­naa­pu­rin kans­sa on kat­kol­la. Val­ti­ot ovat va­ro­vai­sia va­ro­jen­sa käy­tös­sä, tär­kein­tä on va­rau­tu­mi­nen ja oman elin­ti­lan suo­jaa­mi­nen.

Meil­lä jok´iki­sel­lä on oma teh­tä­väm­me; vä­lit­tä­mi­nen. Rak­kau­den kol­mois­käs­kys­sä osa­na on lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­nen. Ota huo­mi­oon lä­him­mäis­te­si li­säk­si myös hä­däs­sä tai yk­si­näi­syy­des­sä ole­va lä­him­mäi­se­si. Jo­kai­sel­la pi­täi­si ol­la joku, jol­le voi soit­taa vaik­ka kes­kel­lä yö­tä.

Olen ym­mär­tä­nyt, et­tä muis­ti­sai­rail­ta ta­ka­va­ri­koi­daan kän­nyk­kä, kat­kais­taan vii­mei­nen­kin säie hoi­va­ko­din ul­ko­puo­lel­le.

Muis­tan vie­lä vuo­sien ta­kaa, kun hä­tään­ty­nyt ikäih­mi­nen soit­ti yöl­lä puo­li­sol­le­ni hä­ly­ty­sa­jo­neu­vos­ta; mitä on ta­pah­tu­mas­sa? Hä­nel­tä raas­tet­tiin kän­nyk­kä em­me­kä sen koom­min saa­neet hä­neen yh­teyt­tä, en­nen kuin näim­me leh­des­sä kuo­li­nil­moi­tuk­sen. Jäi pal­jon ker­to­mat­ta. Hä­nen oma ta­ri­nan­sa al­koi lap­suu­des­ta. Ra­ken­sim­me yh­des­sä elä­män­ta­ri­naa, mut­ta vä­ki­val­tai­nen pu­he­li­men hal­tuu­not­to kat­kai­si hau­rai­siin muis­ti­ku­viin elä­män lop­pu­vai­hees­ta pe­rus­tu­van elä­män ko­ko­a­mi­sen. Sää­li. Tämä ei ole ai­noa ta­paus, jol­loin muis­ti­sai­raas­ta vä­lit­tä­mi­nen on kat­kais­tu vä­ki­pa­kol­la. Mi­nus­ta myös pu­he­kump­pa­nil­ta oli­si ky­syt­tä­vä, ha­lu­aa­ko hän ol­la yh­tey­des­sä ys­tä­vään­sä. Suru on mo­lem­min­puo­li­nen.

Ei kulu päi­vää­kään, et­ten ys­tä­vi­ä­ni ajat­te­li­si.

Vä­lit­tä­mi­ses­tä on tur­ha edes pu­hua, el­lei asia kos­ke kaik­kia ja eten­kin hei­tä, joil­la yh­tey­de­not­to on päi­vän ai­noa het­ki pa­la­ta tu­tun ih­mi­sen kan­sa lap­suus- ja nuo­ruus­vuo­siin. Saa­da kuul­la he­le­ää nau­rua on pal­kin­to, jota ra­has­sa ei voi mi­ta­ta. Tie­ten­kin tu­lee ai­ka, jol­loin pelk­kä kos­ke­tus on ai­noa vies­tin­tä­mah­dol­li­suus. Tart­tu­mi­nen ys­tä­vän kä­teen on mo­lem­min­puo­li­nen hy­väs­ti­jät­tö. Ta­va­taan uu­del­leen siel­lä jos­sa­kin.

Ee­va Au­vi­nen

Naan­ta­lin Me­ri­mas­ku