Moninapaisesta maailmasta puhutaan usein nykyaikana itsestäänselvyytenä, kehityksenä kohti monipuolisempaa ja tasapainoisempaa kansainvälistä järjestelmää. Silti yhä useammin kuulee väitteen: ennen oli turvallisempaa. Ajatus vie takaisin aikaan, jolloin kylmä sota jakoi maailman kahteen leiriin Yhdysvallat ja Neuvostoliitto johdolla.
Kaksinapaisessa maailmassa oli jotain, mitä nykytilanteesta puuttuu: selkeys. Liittolaisuudet olivat pääosin pysyviä, vastakkainasettelu yksinkertaista ja suurvaltojen roolit tarkasti määriteltyjä. Tämä loi ennustettavuutta. Vaikka jännitteet olivat jatkuvia, ne olivat myös hallittuja.
Ydinaseiden varjossa syntynyt pelote piti huolen siitä, ettei kumpikaan osapuoli uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta kohti suoraa sotaa.
Mutta turvallisuuden tunne oli osittain harhaa. Kaksinapainen maailma ei ollut rauhallinen, vaan täynnä konflikteja, jotka vain siirrettiin pois suurvaltojen omilta alueilta. Sodat käytiin muualla, pienemmissä maissa, ja pelko ydinsodasta oli todellinen. Esimerkiksi Kuuban ohjuskriisi osoitti, kuinka lähellä maailma oli katastrofia.
Nykyinen moninapainen maailma on toisenlainen. Valtaa käyttävät useat toimijat, kuten Kiina, Euroopan unioni ja Venäjä, eikä yhtä selkeää järjestystä ole. Tämä tekee maailmasta vaikeammin ennakoitavan. Konfliktit eivät noudata enää yksinkertaista kaavaa, ja liittoumat voivat muuttua nopeasti.
Silti moninapaisuudessa on myös mahdollisuus. Kun valta ei keskity kahdelle suurvallalle, yksittäisen konfliktin riski kasvaa harvemmin koko maailman laajuiseksi vastakkainasetteluksi. Samalla useat toimijat voivat tasapainottaa toisiaan.
Oliko kaksinapainen maailma siis turvallisempi? Ehkä se oli vakaampi, mutta vakaus ei ole sama asia kuin turvallisuus. Todellinen kysymys ei ole, kumpi järjestelmä on parempi, vaan miten maailma pystyy hallitsemaan jännitteitä järjestelmästä riippumatta.
Pertti ”pepo” Pokki
Laitilan valtuuston vpj