Lapset ovat kansallisomaisuutta. Jos emme heitä yhteisvoimin hoivaa ja kouluta, kaikille ei olisi vanhuuden turvaa; elikkä hoidettaisiin vain ”lapselliset” ikäihmiset. Kävisi toteen lauseke: Mitä kylvät, sitä myös niität. Minusta olisi oikeudenmukaisempaa, että ”lapsettomat” maksaisivat yhteiskunnalle veroa yhteisen omaisuutemme huolenpidosta. Palautettaisiin entinen vanhanpiian ja vanhanpojan vero.
Tälläkin lapsiluvulla me suomalaiset olemme tulevaisuuden vähemmistö omassa isänmaassamme. Äidinkielemme on jo alistetussa asemassa.
Myös lasten vanhemmat osallistuvat valtion ja kunnan kustannuksiin. Lapsilisät eivät kata kuukaudessa jälkeläisen kuluista montakaan prosenttia. Nyt puheenaiheena on myös lasten osallistuminen vanhempiensa hoitoon ikäihmisaikana. Varmasti lähellä olevat näin tekevätkin, mutta Australiassa asuvan on vaikea viikoittain piipahtaa vanhempiaan tervehtimässä ja kotiaskareita tekemässä.
Ikäihmisemme ovat miehuusvuosinaan hoitaneet murisematta osuutensa ennen kaikkea sotien jälkeisenä aikana.
Elämä kohtelee nykyään aktiiviväestöä silkkihansikkain, tietenkin on poikkeuksia, jotka syystä tai syyttömästi ovat ”pudonneet kärryiltä”. He ovat yhteiskunnan armoilla, tämäkin kuuluu kuitenkin yhdyskuntaelämään. Maailman tilanne on tulenarka, huomisesta emme tiedä.
Lopuksi: Haluammeko, että olemme vähemmistönä heille, jotka ovat maahan muuttaneet ja sukuansa täällä jatkaneet? Nykyään syntyvyys pienenemistään pienenee ja on nyt 1,3 – tässä ovat mukana myös ulkomaalaistaustaiset Suomen kansalaiset.
Olisikohan taas aika ryhtyä lapsentekotalkoisiin ja osallistua suosiolla uuden sukupolven aiheuttamiin kustannuksiin, yhteisvoimin ja nurkumatta.
Vanha sanonta: Lapsi tuo leivän tullessaan!
Eeva Auvinen
Merimaskun pitäjä