Mynämäki on muutakin kuin pelkkä maantieteellinen sijainti 30 kilometriä Turusta länteen. Se on elämäntapa, jossa taivas ja pellot avautuvat laajoina sekä metsät kasvavat sitoen yli 20 000 suomalaisen CO2 -päästöt.
Tämän kaltainen ympäristö on arvokas paitsi asukkailleen, myös elinkeinoelämälle ja Suomen kehitykselle. Mynämäki tarvitsee kasvu- ja kaavoituspolitiikkaa, joka tukee sen elinvoimaa, ei sitä rajoittavaa politiikkaa.
MAL-sopimukset (maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelu), joiden juuret juontavat kokoomuksen Jyrki Kataisen hallituksen linjauksiin 2010-luvulla, ovat muuttaneet Mynämäen kaltaisten kuntien asemaa merkittävästi. Kasvun ja kehityksen painopiste on keskitetty suurimpiin kaupunkeihin, kuten Turkuun. Maaseutumaisille kunnille jäävät vain rippeet.
Toinen vastaava mekanismi löytyy julkisten hankintojen tuomasta 38 miljardin vuotuisesta rahavirrasta (Talouselämä 45/2023). Kaupunkien läheinen maaseutu saa vain vaivaiset neljä prosenttia, kun taas kaupungit kärjessä nappaavat peräti 95 prosenttia vuosittaisista julkisista hankinnoista. Epätasa-arvoinen jakopolitiikka osaltaan rampauttaa pienten kuntien kasvumahdollisuuksia ja heikentää niiden houkuttelevuutta uusille asukkaille ja yrityksille.
Mynämäki ei kaipaa kurjistamispolitiikkaa, vaan valtuustoonsa yhtenäisen tahtotilan aktiivisista kehitystoimista, jotka tuovat uusia asukkaita, investointeja ja elinkeinoelämän kasvun. Suuret teolliset investoinnit, kuten Googlen datakeskukset Kajaanissa ja Muhoksella tai akkumateriaalitehtaat Haminassa ja Kotkassa osoittavat, että kestävä kasvu voi sijoittua myös suurten kaupunkien ulkopuolelle. Miksi Mynämäki ei voisi olla yksi tällaisista kohteista?
Ongelma on, että monissa maalaiskunnassa kaavoitusmahdollisuudet ovat alihyödynnettyjä ja asuntotarjonta ei vastaa nykyisiä tarpeita. Investointien luomat uudet työpaikat vaativat asuntopolitiikkaa, joka tukee asukasluvun kasvua. Jos uusia asuntoja ei rakenneta, potentiaaliset muuttajat valitsevat toisen paikkakunnan. Kuntien mahdollisuudet vaikuttaa asuntotuotantoon ovat kuitenkin rajalliset, sillä valtion tuotantotuki ohjautuu enenevässä määrin suurimpiin keskuksiin.
Kaavoitus ja asuntopolitiikka ovat keskeisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat kunnan elinvoimaan ja työvoiman saatavuuteen. Mynämäessä on jo kaavavarantoa ja tonttitarjontaa, mutta rakennushankkeet eivät helpolla käynnisty ilman valtion tukea ja nykypolitiikan suunnanmuutosta. Eduskunnassa tarvitaan politiikkamuutoksia, jotka mahdollistavat maalais- ja kehyskuntien kasvun samalla tavalla kuin suurten kaupunkien.
Mynämäki ansaitsee reilumman osuuden julkisista investoinneista ja kehittämisrahoista. Kunnan koulut ja palvelut eivät saa olla leikkauslistojen ensimmäisinä, vaan niiden on oltava kasvun tukipilareita. Mynämäen tulee tavoitella toimia siitä, kuinka vihreä siirtymä, kaavoitus ja elinvoimapolitiikka voivat luoda kestävän ja houkuttelevan asuinympäristön, joka ei kahlitse ihmisiä ja yrityksiä, vaan antaa heidän hengittää ja kasvaa vapaasti.
Pekka Myllymäki