Jouduin seuraamaan läheltä vakavasti sydän- ja muistisairaan läheiseni kamppailua terveydenhuollon byrokratiaa vastaan.
Erikoissairaanhoidossa potilasta ei kohdattu kokonaisuutena. Kun sydäntilanne saatiin hetkellisesti vakautettua, yksin asuva, hauras ja monisairas potilas laitettiin kelataksilla kotiin, omaisten huolesta ja vastustuksesta huolimatta.
Vain kahdessa vuorokaudessa sairaalassa saatiin koko kevään kodin ja sairaalan väliä kulkeneesta vanhuksesta paperilla “kotikuntoinen”, vaikka hän hädin tuskin selvisi itsenäisesti vessaan. Myöskään osaston hoitajien mukaan hän ei ollut kotikuntoinen.
Emme tavanneet lääkäriä kertaakaan, vaikka pyysimme sitä useaan otteeseen. Lopulta sain ylilääkärin kiinni puhelimitse. Hän totesi, ettei sydänosastolta pääse minnekään jatkohoitoon, nyt kun sydän puoli on hoidettu, potilas kotiutetaan.
Kuka tässä järjestelmässä kantaa vastuun?
Ikääntyneiden määrä kasvaa tulevina vuosina merkittävästi, myös erikoissairaanhoidossa. Siksi toimintaa on kehitettävä nyt.
Nykyinen järjestelmä on pirstaleinen. Potilasta siirrellään luukulta toiselle, vaikka yhtenä ratkaisuna olisi geriatrisen osaamisen vahvistaminen erikoissairaanhoidon sisällä.
Tarvitsemme selkeät hoitopolut tilanteisiin, joissa kotiin palaaminen ei ole enää mahdollista. Nykyiset prosessit ovat liian hitaita ja byrokraattisia, ja tarjottu apu jää usein riittämättömäksi. Tässäkin tapauksessa ilman omaisia ei olisi pärjätty.
Ennen kaikkea potilas on nähtävä kokonaisuutena, ei vain yksittäisen erikoisalan hoidettavana sairautena. Muuttuvissa tilanteissa on pystyttävä toimimaan nopeasti. Tarvitaan myös hätäsijoitusmahdollisuus niille potilaille, joille koti ei ole turvallinen vaihtoehto.
Pidän läheiseni kotiuttamista täysin vastuuttomana, ja se täyttää heitteillejätön kriteerit. Kysyin lääkäriltä, kuka tästä kantaa vastuun. Vastausta en saanut puhelimessa, mutta tulen saamaan vielä.
Toukokuussa avattava geriatrinen päivystysosasto on askel oikeaan suuntaan, mutta se on vain laastari avohaavaan. Ikääntyneiden hoitoa on kehitettävä aidosti ja nopeasti.
Yhä useampi iäkäs ihminen tarvitsee apua, eikä kaikille koti ole enää oikea tai realistinen paikka. Ratkaisuksi tarvitaan vähemmän byrokratiaa ja enemmän joustavia palveluita. Myös monituottajamalli ja yksityisen sektorin hyödyntäminen voisivat helpottaa tilannetta ja purkaa painetta.
Samalla on syytä tarkastella Varhan taloudellisten resurssien käyttöä kriittisesti. Esimerkiksi käännös- ja tulkkauspalveluihin käytettävillä neljällä miljoonalla eurolla voisi rahoittaa merkittävän määrän vanhusten hoivapalveluja. Suomalaiset vanhukset ansaitsee parempaa.
Sini Laine
Sairaanhoitaja
Raisiolainen kaupunginvaltuutettu (ps.)