Jul­ki­sen ta­lou­den ali­jää­mäs­tä on Suo­mes­sa pu­hut­tu niin pit­kään ja har­taas­ti, et­tä ter­min kes­tä­vyys­va­je voi­si jo mel­kein li­sä­tä ko­ti­maan vi­ral­li­siin sää­sa­noi­hin. Mut­ta joka vuo­si kes­kus­te­lu tör­mää sa­maan ki­pe­ään ky­sy­myk­seen: ke­nen vuo­ro on osal­lis­tua tal­koi­siin?

Ta­lous­po­li­tii­kan ar­vi­oin­ti­neu­vos­ton tuo­re ra­port­ti nos­ti pöy­däl­le ai­heen, joka on po­liit­ti­ses­ti lä­hes pyhä: eläk­keet. Pel­kän sa­nan mai­nit­se­mi­nen sääs­tö­jen yh­tey­des­sä saa mo­nen kul­ma­kar­vat ko­ho­a­maan ja syys­tä­kin. Eläk­keet ei­vät ole mikä ta­han­sa bud­jet­ti­mo­ment­ti, vaan ih­mis­ten vuo­si­kym­men­ten työn tu­los. Sil­ti ar­vi­oin­ti­neu­vos­to muis­tut­taa, et­tä jär­jes­tel­mäs­sä on “rön­sy­jä”, jois­ta voi­si ol­la rei­lua ja jär­ke­vää­kin tin­kiä.

Et­lan tut­ki­mus­neu­vo­nan­ta­ja Tar­mo Val­ko­nen ki­teyt­ti A-stu­di­os­sa asi­an hy­vin: jos sääs­tö­jä teh­dään kaik­ki­al­ta muu­al­ta, on­ko rei­lua jät­tää yk­si suu­ri vä­es­tö­ryh­mä ko­ko­naan ul­ko­puo­lel­le? Ky­sy­mys ei ole help­po, mut­ta ei myös­kään pe­rus­tee­ton. Eten­kin kun po­liit­ti­nen to­del­li­suus näyt­tää sil­tä, et­tä seu­raa­val­la hal­li­tus­kau­del­la leik­kaus­pää­tök­siä teh­dään vie­lä ny­kyis­tä­kin ko­vem­min ot­tein.

Sa­maan ai­kaan val­ti­o­va­rain­mi­nis­te­ri Riik­ka Pur­ra va­kuut­te­lee, et­tei eläk­kei­siin ka­jo­ta. Voi ol­la, et­tä tämä on vil­pi­tön lin­jaus, mut­ta yh­tä lail­la voi ol­la, et­tä seu­raa­va hal­li­tus jou­tuu pa­laa­maan asi­aan, jos sääs­tö­pai­neet kas­va­vat. Ta­lou­den lo­giik­ka kun ei tai­vu po­liit­ti­sen miel­lyt­tä­mi­sen mu­kaan.

Mie­len­kiin­tois­ta ra­por­tis­sa on en­nen kaik­kea se, et­tä esiin nos­te­tut toi­men­pi­teet ei­vät oli­si suo­ra­nai­sia ta­so­ko­ro­tus­leik­kauk­sia eläk­kei­siin, vaan jär­jes­tel­män si­säi­siä epä­koh­tia. Esi­mer­kik­si se, et­tä an­si­o­si­don­nai­ses­ta työt­tö­myys­tur­vas­ta ker­tyy elä­ket­tä, mut­ta pe­rus­päi­vä­ra­han va­ras­sa ole­vil­le sa­maa oi­keut­ta ei syn­ny. Tai se, et­tä yh­teis­kun­nan hy­vä­tu­loi­sim­mat voi­vat ker­ryt­tää li­sä­e­lä­ket­tä suo­rit­ta­mal­la tut­kin­to­ja. Etuus, jota tus­kin moni osai­si pi­tää so­si­aa­li­po­liit­ti­ses­ti vält­tä­mät­tö­mä­nä.

Ky­sy­mys kuu­luu: on­ko nämä rön­syt ra­ken­net­tu pal­ve­le­maan oi­keu­den­mu­kais­ta jär­jes­tel­mää vai men­nei­den vuo­si­kym­men­ten his­to­ri­al­li­sia komp­ro­mis­se­ja?

Suo­mes­sa elä­ke­läi­set ovat iso ja tär­keä osa vä­es­töä, ja on sel­vää, et­tei ke­nen­kään ar­jen toi­meen­tu­loon saa ka­jo­ta ke­vy­el­lä kä­del­lä. Mut­ta eh­kä juu­ri sik­si kes­kus­te­lus­sa oli­si hyvä erot­taa toi­sis­taan se, mikä on leik­kaa­mis­ta ja mikä jär­jes­tel­män jär­ke­vöit­tä­mis­tä. Kaik­ki muu­tok­set ei­vät ole hei­ken­nyk­siä; osa on vain kor­jaus­liik­kei­tä, joi­ta ei ole ai­em­min roh­jet­tu teh­dä.

Lo­pul­ta kyse ei ole sii­tä, “lei­ka­taan­ko elä­ke­läi­sil­tä”, vaan sii­tä, mil­lai­nen elä­ke­po­li­tiik­ka on pit­kä­jän­tei­ses­ti rei­lu, kes­tä­vä ja us­kot­ta­va. Myös tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le. Jul­ki­sen ta­lou­den ta­sa­pai­not­ta­mi­nen ei ole sprint­ti, vaan ma­ra­ton, ja ma­ra­to­nil­la jo­kai­sen on kan­net­ta­va osan­sa pai­nos­ta, vaik­kei taak­ka kos­kaan ja­kau­du täy­sin ta­san.

Jos ta­lou­den sei­nä on tu­los­sa vas­taan, on rei­lum­paa kat­soa avoi­min sil­min kaik­kia me­no­ja kuin tees­ken­nel­lä, et­tä jot­kut ku­lut ovat kos­ke­mat­to­mia vain sik­si, et­tä nii­den ym­pä­ril­le on to­tut­tu ra­ken­ta­maan hil­jai­nen suo­ja­muu­ri.

Joni Var­jo

Nou­si­ai­nen