Olin kuun­te­li­ja­na Veh­maan su­ku­tut­ki­mus­ker­hon ti­lai­suu­des­sa, jos­sa Mar­ja-Tert­tu Hai­ka­ra­vir­ta ker­toi Veh­maan tuo­mi­o­kir­jo­jen pa­la­neis­ta asi­a­kir­jois­ta. Asi­a­kir­jat ovat tu­hou­tu­neet tu­li­pa­los­sa Uu­des­sa­kau­pun­gis­sa 22.8.1928.

Tämä ar­kis­to oli yh­den joh­ta­jan li­sä­ra­ken­nuk­ses­sa. Paik­ka oli esi­te­tyn kar­tan mu­kaan jos­sain Yli­sen­ka­dun poh­jois­puo­lel­la lä­hel­lä ny­kyis­tä van­haa ve­si­tor­nia. Va­ras­tos­sa oli ol­lut ar­kis­to­ma­te­ri­aa­lia 80 hyl­ly­met­riä. Tä­män ta­kia su­ku­tut­ki­mus Veh­maan osal­ta tie­tää vai­keuk­sia.

Jos men­nään so­ta­vuo­siin, niin puo­li mil­joo­naa mies­tä so­das­sa ja pa­ri­sa­taa tu­hat­ta nais­ta lot­ti­na ai­heut­ti ko­van työ­voi­ma­pu­lan. Ko­ne­voi­maa ei ol­lut, työt teh­tiin ih­mi­sen ja he­vo­sen voi­mal­la. Sil­loin mää­rät­tiin laa­jim­mil­laan 15–69-vuo­ti­aat työ­vel­vol­li­sik­si, joi­den piti ol­la jos­sain työs­sä. Tätä var­ten oli ole­mas­sa kor­tis­to kai­kis­ta hen­ki­löis­tä.

Ka­lan­nis­sa re­kis­te­riä hoi­ti Vih­to­ri Uus­saa­ri. Vuon­na 1944 jou­duin myös it­se 15-vuo­ti­aa­na hank­ki­maan täl­lai­sen to­dis­tuk­sen, et­tä olen töis­sä ko­ti­ti­lal­la­ni. Ja sii­tä an­net­tiin kort­ti. Työ­voi­ma­pääl­lik­kö täl­lä alu­eel­la oli Vil­ho A. Kat­ko ja hä­nel­lä oli suu­ret val­ta­oi­keu­det työ­voi­man ja­ka­mi­ses­sa, mut­ta myös esi­mer­kik­si maa­ta­lou­den ra­jal­lis­ten tuo­tan­to­tar­vik­kei­den ja­ka­mi­ses­sa.

Meil­le Vah­te­ruk­sen Pie­ti­lään ti­la­päi­siä työn­te­ki­jöi­tä mää­rät­tiin mo­nis­ta pai­kois­ta noin vuo­si­na 1942–45. Pää­a­si­as­sa hei­tä tuli Tu­rus­ta Bar­ke­rin ja Lit­tois­ten ver­ka­teh­taal­ta, kak­si nais­ta ker­ral­laan vii­kok­si. Bar­ke­rin ja Lit­tois­ten teh­taal­la teh­tiin ar­mei­jan vaat­tei­ta ja siel­lä oli 1500 työn­te­ki­jää. Nämä nai­set oli­vat hy­viä työn­te­ki­jöi­tä, mut­ta to­ti­sia. Tu­run kau­pun­gis­ta oli kol­ma­so­sa tu­hou­tu­nut pom­mi­tuk­sis­sa.

Yk­si näis­tä nai­sis­ta ker­toi, et­tä hä­net oli kou­lu­tet­tu sor­va­rik­si. Puo­lus­tus­voi­mat ot­ti kaik­ki Suo­men har­vat sor­vit omaan käyt­töön­sä. Sor­vi­va­ja oli ol­lut kyl­mä ja ve­toi­nen ja sor­vat­ta­vat kra­naat­ti­ai­hi­ot ras­kai­ta. Ter­vey­del­li­sis­tä syis­tä hän ei pys­ty­nyt työ­hön. Palk­ka oli­si ol­lut kol­min­ker­tai­nen.

Työn­te­ki­jöik­si oli jos­kus mää­rät­ty myös van­hem­pia kou­lu­lai­sia Tu­rus­ta. Näis­tä yk­si nimi on jää­nyt mie­leen, hän oli sil­loin Ai­no Tyt­ti Sö­der­holm. Hän kävi pal­jon myö­hem­min au­tol­la meil­lä ky­läs­sä, mu­ka­na kak­si las­ta, mut­ta en ol­lut sil­loin ko­to­na.

Uu­des­ta­kau­pun­gis­ta oli ker­ran mää­rät­ty par­tu­ri­pa­ris­kun­ta meil­le maa­ta­lous­töi­hin.

Meil­le ei an­net­tu so­ta­van­ke­ja, kos­ka työn­joh­to oli heik­ko. Ym­mär­sin tä­män hy­vin. Olin ta­lon van­hin mies, vie­lä alai­käi­nen. Naa­pu­ri­ta­los­sa oli kak­si van­kia, Ivan ja Fe­o­dor. Ivan oli Niž­ni Nov­go­ro­dis­ta ja Fe­o­dor Uk­rai­nas­ta. Olin hei­dän kans­saan ky­lä­tien kor­jaus­tal­kois­sa. Tu­lin hy­vin toi­meen hei­dän kans­saan. Kie­li­on­gel­mia oli, mut­ta sa­no­ja opit­tiin puo­lin ja toi­sin.

Yk­si meil­le työ­hön mää­rät­ty mies tuli Pit­kä­nie­men van­ki­mie­li­sai­raa­las­ta. Hän oli meil­lä pi­dem­män ai­kaa. Hän oli eri­koi­nen per­soo­na, mut­ta tu­lin toi­meen hä­nen kans­saan. Lo­pul­ta äi­ti­ni pyy­si työ­voi­ma­pääl­li­köl­tä, et­tä mies pa­lau­tet­tai­siin ja sai vas­tauk­sen, et­tä kyl­lä hä­net voi­daan toi­mit­taa pois, mut­ta ei ole var­maa saa­daan­ko uut­ta työn­te­ki­jää ti­lal­le.

Ker­ran meil­lä oli työ­ko­men­nuk­sel­la vä­hän van­hem­pi, eh­kä 50–60-vuo­ti­as mies. Hä­nen ni­men­sä oli Kus­taa Tuo­mi­nen, toi­nen nimi muis­taak­se­ni Ver­ner. Kyn­sim­me yh­te­nä syk­sy­nä Pie­ti­län pel­lot. Kyn­tö­a­la oli 13 heh­taa­ria, ai­kaa meni yli kuu­kau­si. Minä ajoin he­vo­sia ja hän oli au­ran sau­vois­sa.

Kus­taa Tuo­mi­nen oli läh­töi­sin Veh­maal­ta, hän oli syn­ty­nyt eh­kä 1880- tai 1890-lu­vul­la. Veh­maan su­ku­tut­ki­mus­ker­hos­sa en saa­nut Tuo­mi­ses­ta enem­pää tie­to­ja. Kiin­nos­tai­si tie­tää, on­ko täs­tä hen­ki­lös­tä tie­toa, esi­mer­kik­si mis­tä ta­los­ta Veh­maal­la hän oli ko­toi­sin?

Kau­no Pie­ti­lä

Ka­lan­ti