Mo­ni­toi­mi­tou­hu­a­jak­si it­se­ään luon­neh­ti­va Jan Po­re­ma asuu My­nä­mä­es­sä met­sän kes­kel­lä: ik­ku­nois­ta ei näy naa­pu­rei­ta ja kant­ta­rel­li­kas­tik­keen ai­nek­set löy­ty­vät mel­kein ul­ko-ovel­ta. Taa­ja­mien oma­ko­ti­ton­tit ei­vät ole hän­tä var­ten.

– Jos ha­lu­an niin tii­viis­ti asua, niin sit­ten mie­luum­min kau­pun­gin yti­mes­sä, jos­sa kup­pi­lat, elo­ku­va­te­at­te­ri ja met­ro ovat kä­ve­ly­mat­kan pääs­sä, hän to­te­aa.

Sel­lai­sis­sa pai­kois­sa hän on viih­ty­nyt­kin pit­kään. Hän on asu­nut kuu­des­sa maas­sa, ko­ti­maan li­säk­si Ir­lan­nis­sa, Es­pan­jas­sa, Sak­sas­sa, Rans­kas­sa ja Ita­li­as­sa sekä opis­kel­lut yh­dek­säs­sä kor­ke­a­kou­lus­sa.

Aset­tu­mi­sen My­nä­mä­keen rat­kai­si vuo­si sit­ten se, et­tä sa­maan ai­kaan tuli eteen kiin­nos­ta­va työ­paik­ka sekä mie­lei­nen oma­ko­ti­ta­lo, jos­ta kä­sin on help­po teh­dä sekä etä­työ­tä et­tä kul­kea tar­vit­ta­vat työ­mat­kat yh­tä­lail­la Tu­run kuin Poh­jan­maan­kin suun­taan.

– Yleen­sä työs­ken­te­len pari päi­vää vii­kos­ta ko­ti­kont­to­ril­la, ja kol­me päi­vää olen tien pääl­lä, hän ker­too.

Muut­to ker­ros­ta­los­ta oma­ko­ti­ta­loon vaa­ti ajat­te­lu­ta­van muu­tos­ta, mut­ta var­si­nai­sia yl­lä­tyk­siä ei ole tul­lut. Kun on jous­ta­vat työ­a­jat, voi pi­han lu­mi­työt­kin teh­dä va­loi­saan ai­kaan päi­väl­lä.

– Oma­ko­ti­ta­lon te­ke­mi­sis­sä on vai­van­sa, mut­ta sees­tei­syy­teen olen tyy­ty­väi­nen, Po­re­ma to­te­aa.

Hän toi­voo­kin, et­tä ih­mi­set muis­tai­si­vat ar­vos­taa sitä rau­haa ja puh­taut­ta, jota maa­seu­dul­la on.

– Suo­men si­säl­lä sitä ei ole help­po ym­mär­tää, mut­ta muis­sa mais­sa asu­es­sa tu­lee vas­taan pal­jon paik­ko­ja, jois­sa on tosi li­kais­ta ja ää­ne­käs­tä, ei­kä voi tur­val­li­ses­ti liik­kua tiet­tyyn ai­kaan päi­väs­sä.

My­nä­mä­en ja koko seu­tu­kun­nan tu­le­vai­suu­den Po­re­ma nä­kee­kin hy­vä­nä, jos ne vain pi­tä­vät fa­si­li­tee­tit ku­ten kou­lut ja lii­ken­ne- ja tie­to­lii­ken­neyh­tey­det kun­nos­sa. Se on tär­ke­äm­pää kuin poh­tia, mi­ten kun­taan saa­tai­siin enem­män työ­paik­ko­ja.

– Ih­mi­nen­hän voi tääl­tä teh­dä töi­tä vaik­ka Sak­saan. Yhä enem­män jat­kos­sa on ih­mi­siä, jot­ka te­ke­vät töi­tä muu­al­la kuin var­si­nai­sil­la työ­pai­koil­la.

Yk­kös­ky­sy­mys Po­re­man­kin muu­tos­sa oli riit­tä­vän hyvä net­tiyh­teys, sil­lä hän ja puo­li­son­sa te­ke­vät kum­pi­kin etä­töi­tä. Rat­kai­sua ei löy­ty­nyt ope­raat­to­ril­ta, mut­ta Lin­ke­dI­nin kaut­ta löy­tyi it-alan am­mat­ti­lai­nen, joka aut­toi buus­taa­maan net­tiä oi­ke­an­lai­sil­la lait­teil­la.

Verk­ko­yh­tei­sö­pal­ve­lu Lin­ke­din on­kin olen­nai­nen osa sitä, mik­si Jan Po­re­ma pys­tyy maa­seu­dul­ta­kin kä­sin ver­kos­toi­tu­maan ja saa­maan laa­jaa nä­ky­vyyt­tä toi­min­nal­leen.

– Link­ka­ri on ää­rim­mäi­sen te­ho­kas työ­ka­lu omaan te­ke­mi­see­ni. Täs­sä­kin kuus­sa te­ke­mis­tä­ni kau­pois­ta yli 80 pro­sent­tia on tul­lut sen kaut­ta tul­leis­ta kes­kus­te­lu­na­vauk­sis­ta.

Po­re­ma to­te­aa par­haim­pien saa­van Lin­ke­di­nis­sä 10 mil­joo­naa näyt­tö­ker­taa vuo­des­sa. Hä­nel­le­kin nii­tä ker­tyy mel­koi­nen mää­rä: 2,5 mil­joo­naa.

– Vai­kea sa­noa, mik­si jon­kun ju­tut siel­lä re­so­noi ja joi­den­kin ei. Oman me­nes­ty­mi­se­ni avai­met ovat eh­kä ai­tou­des­sa ja au­tent­ti­suu­des­sa. Vaik­ka Link­ka­ri on kau­pun­ki­kes­kei­nen, pal­jon kiin­nos­ta­vat nämä maa­seu­dun puu­hat­kin. Kun esi­mer­kik­si puh­dis­tin pi­ha­lam­men, pis­tin sii­tä­kin pos­tauk­sen, et­tä kak­si vii­kon­lop­pua on men­nyt täs­sä, mi­tes muil­la?, hän nau­rah­taa.

Hän ha­lu­aa tuo­da esiin ih­mi­sen myyn­nin ta­ka­na, sil­lä ku­kaan­han ei mene so­si­aa­li­seen me­di­aan kat­so­maan mai­nok­sia, vaan ha­ke­maan viih­det­tä ja lu­ke­maan tut­tu­jen kuu­lu­mi­sia. Eri­tyi­ses­ti Lin­ke­di­nis­sä moni myös ha­lu­aa op­pia li­sää asi­oi­ta.

– Tie­tys­ti pu­hun siel­lä pal­jon va­lois­ta ja va­lon vai­ku­tuk­ses­ta, mut­ta myös muus­ta. Joi­ta­kin se är­syt­tää, mut­ta ti­las­tol­li­ses­ti kan­nat­taa.

Po­re­ma pu­huu so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa myös asi­ois­ta, jois­ta moni muu ei puhu, ku­ten kou­lu­vä­ki­val­las­ta. Sitä hän on it­se­kin jou­tu­nut ko­ke­maan. Sik­si hän ih­met­te­lee­kin, et­tä mikä on yh­teis­kun­nas­sa vi­al­la: vaik­ka kou­lu­vä­ki­val­las­ta ja kou­lu­kiu­saa­mi­sen eh­käi­sys­tä ny­ky­ään pu­hu­taan pal­jon, ti­lan­tei­ta tu­lee edel­leen vas­taan jat­ku­vas­ti.

Ai­ka­naan ra­vin­to­la-alal­la ja ta­pah­tu­ma­tuo­tan­nos­sa sekä eri­lai­sen myyn­nin ja mark­ki­noin­nin pa­ris­sa työs­ken­nel­lyt Po­re­ma myy ny­kyi­sin pää­työk­seen va­lais­tus­rat­kai­su­ja. Si­vu­toi­me­naan hän te­kee muun mu­as­sa net­ti­si­vu­ja, verk­ko­kaup­po­ja ja si­mul­taa­ni­tulk­kauk­sia.

Hä­nen hup­pa­ris­saan lu­ke­va teks­ti #va­lai­si­ja on mo­ni­se­lit­tei­nen, mut­ta pää­työs­sä se tar­koit­taa ha­lua va­lais­ta ih­mis­ten elä­mää konk­reet­ti­ses­ti.

– Voi­si ku­vi­tel­la, et­tä näin pi­me­äs­sä maas­sa kuin Suo­mi ym­mär­ret­täi­siin va­lais­tuk­sen mer­ki­tyk­ses­tä, mut­ta ei. Va­lais­tuk­sen laa­dul­la on vai­ku­tus­ta sekä ter­vey­teen et­tä viih­ty­mi­seen.

Hän ar­ve­lee esi­mer­kik­si, et­tä jos suo­ma­lais­ten työ­paik­ko­jen va­lais­tus pis­tet­täi­siin kun­toon, voi­si kaa­mos­vä­sy­my­soi­rei­den mää­rä pie­nen­tyä huo­mat­ta­vas­ti.

Työn­te­os­sa Po­re­mal­le on tär­ke­ää, et­tä se on it­sel­le mer­ki­tyk­sel­lis­tä ja sa­mal­la saa aut­taa ih­mi­siä.

–Olen liik­keel­lä ar­vo­poh­jai­ses­ti. Jos koen, et­tä tuo­te ei ole hyö­dyk­si ih­mi­sil­le, en myy sitä.

Sari Hon­ka­sa­lo

Vii­kon hen­ki­lö -haas­tat­te­lu­ja on jul­kais­tu vuo­des­ta 1973 al­ka­en.