”Täräytän kaiken näkyville!” Näin kuvailee Setan puheenjohtaja Anu Kantola lehtihaastattelussa juhlapukuaan itsenäisyyspäivän juhliin presidentin linnaan. Puvun suunnittelija Jutta Virtanen on antanut luomukselleen nimen ”Saint Pussy” eli Pyhä Pillu.
Lieneeköhän Suomen ykkösjuhlan tarkoitus tuoda esille tunnustusta saaneiden kansalaisten lisäksi sukupuoli- tai muita vähemmistöjä näin radikaalilla tavalla. Pitäisi naisillekin asettaa pukukoodi kuten miehillä; olisi tasa-arvoa.
Liian lyhyet helmat eivät kuulu Linnan juhliin, joten nyt kiinnitetään huomio niiden alle, mennään ojasta allikkoon. Kyseinen asia on loukkaus, joka kohdistuu ennen kaikkea juhlan isäntäpariin sekä sotaveteraaneihin, jotka ovat verellään rakentaneet maamme itsenäiseksi valtioksi.
Jotakin rajaa pitäisi olla, aikaisemmin kohua herättivät avoimet kaula-aukot, nyt keskitytään alapäähän, jonka pitäisi olla jokaisen naisen yksityisasia.
Olisi ollut tuhannesti parempi, jos tästä ei olisi tehty kohujuttua lehteen. Tuskin kukaan olisi huomannut koko asiayhteyttä. Ällöttävää.
Jää tänä vuonna Linnan juhlat katsomatta, koska en halua nähdä vilaustakaan kyseisestä tekeleestä, kuuluu ilotaloon tai hämyiselle Hampurin Reeperbahn-kujalle.
EA