Trio Harharetkessä musisoi neljä satakuntalaista musiikin sekatyöläistä, Risto Kupari, Timo Katila, Eeva-Maija Talasma ja Markku Ollila.
Trio Harharetkessä musisoi neljä satakuntalaista musiikin sekatyöläistä.
Kalannin vaikuttavasti kuvitetussa keskiaikaisessa kivikirkossa kuullaan perjantaina 27.2. kello 18 "Kuinka on sun sielus laita? "- konserttikokonaisuus, joka koostuu suomalaisten evankelis-luterilaisen kirkon piirissä toimivien herätysliikkeiden virsistä. Virsien myötä Rauman seudulta saapuva pelimanniyhtye Trio Harharetki Trio piirtää kauniin kuvan monimuotoisesta musiikillisesta perinnöstä, joka on ollut olennainen osa suomalaista hengellistä elämää jo vuosisatoja. Konserttielämystä värittää yhtyeen soitinjakauman mukainen twist Risto Kuparin taustatiedoilla höystettynä.
Konsertissa kuullaan 16 virttä, jotka on poimittu kaikkien viiden herätysliikkeen laulukirjoista sekä vuoden 1938 ja 1986 virsikirjoista. Konsertti antaa laaja-alaisen kuvan evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeiden musiikista ja samalla lyhyen katsauksen herätysliikkeiden historiaan. Konsertissa kuullaan myös kalantilaisen pelimannin ja maanviljelijän Vilhelm Anttilan (1816–1865) säveltämä virsi "Oi armon lähde autuas", ev.lut. seurakunnan virsikirjassa numero 26 nykyisessä virsikirjassa. Anttilan virteen liittyy vahva syntytarina, joka kuullaan konsertin juonnossa.
Trio Harharetkessä musisoi neljä satakuntalaista musiikin sekatyöläistä, Risto Kupari, Timo Katila, Eeva-Maija Talasma ja Markku Ollila. Pelimannipoljennolla soittavan orkesterin bassostemmat
soitetaan pääasiassa tuuballa, stemmat huiluilla ja alttoviululla. Konsertissa kaikki yhtyeen jäsenet toimivat vuorollaan laulusolisteina, joka omalta osaltaan monipuolistaa konsertin sisältöä. Trio
Harharetket jäsenistä Talasma ja Ollila työskentelevät Porin Palmgren-konservatoriossa, Katila on eläkkeellä oleva opettaja Rauman musiikkiopistosta ja Kupari Rauman museo- ja kulttuurijohtaja.
Konserttiin on vapaa pääsy; vapaaehtoinen ohjelmamaksu.