Mer­lin Sheld­ra­ke: Nä­ky­mä­tön val­ta­kun­ta, 354 s. Jul­kai­si­ja: Gum­me­rus

Kir­jan kir­joit­ta­ja Mer­lin Sheld­ra­ke on toh­to­ri, Ama­zo­ni­an tun­ti­ja, bi­o­lo­gi ja ky­syt­ty esi­tel­möit­si­jä, min­kä li­säk­si hän on saa­nut lu­kui­sia kan­sain­vä­li­siä tun­nus­tuk­sia. Sie­nis­tä ker­to­vas­sa kir­jas­sa hän avaa sien­ten pää­o­sin nä­ky­mä­tön­tä maa­il­maa. Sie­niä on luon­nos­sa ja myös ih­mi­sis­sä. Ar­vi­ol­ta 90 pro­sent­tia maa­il­man sie­ni­la­jeis­ta on vie­lä ku­vaa­mat­ta.

Sie­net muo­dos­ta­vat yh­den maa­il­man eli­ö­kun­nis­ta, kool­taan yh­tä suu­ren kuin eläin­ten ja kas­vien kun­nat. Nii­den koko vaih­te­lee mik­ros­koop­pi­sen pie­nis­tä hii­vois­ta val­ta­viin me­si­sie­niin. Maa­il­man suu­rin sie­ni on USA:n Ore­go­nis­sa elä­vä sie­niyk­si­lö, jon­ka pai­no on sa­to­ja ton­ne­ja ja se on le­vit­täy­ty­nyt kym­me­nen ne­li­ö­ki­lo­met­rin alu­eel­le. Ikää on ar­vi­ol­ta jopa 8000 vuot­ta.

Sie­ni on pi­o­nee­ri ja ai­na, kun ve­des­tä ko­ho­aa luo­to tai kari, sen val­taa­vat sie­net yh­des­sä le­vien tai bak­tee­rien kans­sa. Sie­net ovat to­del­li­sia kos­mo­po­liit­te­ja, sil­lä nii­tä löy­tyy sy­väl­lä val­ta­me­rien poh­jas­ta, aa­vi­koil­ta ja myös suo­lis­tois­tam­me. Ei­kä vie­lä ole löy­ty­nyt kas­via, jol­la ei ole omaa sien­tä.

Kir­jas­sa on ku­vat­tu, mi­ten sie­niä on tut­kit­tu ja on jopa ar­vel­tu, et­tä niil­lä on suun­ta­muis­ti. Sheld­ra­ke on myös in­no­kas mu­sii­kin­har­ras­ta­ja ja hän ver­taa osu­vas­ti, mi­ten sie­ni­rih­mas­ton kas­va­mi­nen on kuin mu­siik­ki, jos­sa sä­vel­mät vaih­tu­vat ja joh­ta­vat toi­seen ja syn­tyy lau­lu. Näin rih­mat­kin muo­dos­tu­vat rih­mas­tok­si.

Kir­jas­sa on pal­jon tie­teel­lis­tä fak­taa. Vuon­na 2016 jul­kais­tus­sa tut­ki­muk­ses­sa kävi il­mi, et­tä heh­taa­rin suu­rui­sel­la met­sä­a­lu­eel­la siir­tyy vuo­des­sa puus­tos­sa hiil­tä sie­ni­rih­mas­to­jen kaut­ta sa­man ver­ran, mikä on kes­ki­ver­toi­sen asun­non vii­kon ener­gi­an­tar­ve. Ih­mi­sel­lä on lä­hei­sin his­to­ria hii­vo­jen kans­sa. Nii­tä on ihol­lam­me, keuh­kois­sa ja mo­nes­sa muus­sa koh­das­sa.

Sien­ten mer­ki­tys­tä ku­vaa se­kin, et­tä vuo­des­ta 2010 läh­tien yli nel­jä­so­sa No­be­lin fy­si­o­lo­gi­an ja lää­ke­tie­teen pal­kin­nois­ta on myön­net­ty hii­voi­hin liit­ty­vis­tä tut­ki­muk­sis­ta. Hii­vo­ja on hyö­dyn­net­ty Ke­ni­as­sa ar­vi­ol­ta jo sa­dan­tu­han­nen vuo­den ajan. Hu­na­jas­ta val­mis­tet­tu al­ko­ho­li­juo­ma sima on syn­ty­nyt hii­vo­jen muut­ta­es­sa so­ke­ria al­ko­ho­lik­si. Voi­kin sa­noa, et­tä il­man hii­vaa eli sie­niä yh­tei­nen his­to­ri­am­me ei oli­si niin mo­ni­puo­li­nen, mitä se nyt on.

Kir­jan lop­puo­sas­sa on viit­tei­tä ja läh­tei­tä pe­rä­ti 91 si­vua, eli kir­joit­ta­jan osaa­mis­ta ja asi­an­tun­te­mus­ta ei voi aset­taa ky­see­na­lai­sek­si. Hän kir­joit­taa, et­tä on op­pi­nut pal­jon sie­nis­tä, mut­ta pal­jon on vie­lä löy­ty­mät­tä. Sie­nis­tä kiin­nos­tu­neil­le mo­ni­puo­li­nen tie­to­kir­ja.

Ant­ti Kar­lin