Vehmaan kunta on julkaissut ensimmäisen sähköisen uutiskirjeen kokeiluluontoisesti huhtikuussa. Sähköinen uutiskirje korvasi kunnanhallituksen päätöksellä aiemmin neljä kertaa vuodessa kotiosoitteisiin postitetun paperisen kuntatiedotteen.
Seuraava uutiskirje toimitetaan tilaajille sähköposteihin 8.6. juuri Hyvää Vehmaalla -tapahtuman alla. Uutiskirjeessä voi entiseen tapaan ilmoittaa yhdistysten ja yritysten palveluista. Aineistojen viimeinen jättöpäivä on 5.6., muut aineisto-ohjeet löytyvät kunnan Internet-sivuilta.
Uutiskirjeestä saa tulostettuja versiota kunnantalolta sekä kirjastosta. Paperisena uutiskirjettä toimitetaan kotihoidon kautta ikäihmisille. Joitain lukukappaleita on myös tarjolla paikkakunnan yrityksissä, asiointipaikoissa ja käyntikohteissa. Uutiskirjeen voi myös tulostaa itselleen kunnan nettisivuilta. Uutiskirjeen paperiversioita voi noutaa etukäteen sopien jaettavaksi myös muualla, esimerkiksi kylätaloilla tai saunoilla.