Myös kiinteistöveroihin esitetään pieniä huojennuksia.
Jenni Kylänpää
Vehmaan kunnanhallitus esittää valtuustolle, että tuloveroprosenttia lasketaan ensi vuonna nykyisestä 9,5 prosentista 9,1 prosenttiin.
Myös Vehmaan kiinteistöveroihin esitetään pieniä huojennuksia. Maapohjan yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi esitetään ensi vuonna samaa kuin nyt, eli 1,3 prosenttia, mutta kiinteistöjen osalta esitetään pienempää prosenttia ensi vuodelle. Nyt rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,2, ja ensi vuodelle hallitus esittää 1,0 prosenttia.
Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosenttia esitetään pidettäväksi nykyisellään, eli 0,55 prosentissa. Muiden kuin asuinrakennusten kiinteistöveroprosenttiin esitetään pientä laskua. Prosentti on nyt 2,0, mutta ensi vuonna se olisi esityksen mukaan 1,7 prosenttia.