Jesse Ranta
Varsinais-Suomessa Lottoa pelataan innokkaimmin Kustavissa. Vuonna 2025 paikkakunnalla pelattiin täysi-ikäistä asukasta kohden Lottoa 82 eurolla koko vuoden aikana. Koko maan tasollakin kustavilaiset ovat seitsemänneksi innokkaimpia lottoajia.
Maakuntatilaston kakkossijaa pitää Taivassalo 80 eurolla. Kolmossijalla on puolestaan Kemiönsaari 71 eurolla. Varsinais-Suomen tilaston häntäpäästä löytyy Turku, jossa täysi-ikäiset asukkaat käyttivät vuonna 2025 Lottoon 37 euroa.
Uudessakaupungissa lototaan 65 eurolla, Mynämäessä 64 eurolla, Vehmaalla 61 eurolla ja Naantalissa 60 eurolla asukasta kohden vuodessa. Vakan kunnista vähiten lototaan Nousiaisissa, vain 45 euroa asukasta kohden. Maskulaiset lottoavat 54 euroa asukasta kohden vuodessa.
– Kustavin meri-ilmassa piilee jotain erityistä lottotaikaa, sillä siellä ollaan tilastojen kärjessä varsin erityisellä tavalla. Kustavista löytyy maakunnan innokkaimmat lottoajat, mutta samalla kunta on myös valtakunnallisessa tilastossa yksi maan onnekkaimpia. Kun Loton päävoittojen osuminen kappalemääräisesti suhteutetaan kuntien väkilukuun, nousee Kustavi peräti hopeasijalle. Kustavissa selkeästi unelmoidaan rohkeasti ja onnikin on ollut myötä, sanoo Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm.
Valtakunnallisesti Lottoa pelataan innokkaimmin Lapin maakunnan Pellossa, jossa vuonna 2025 kunnan täysi-ikäiset asukkaat käyttivät keskimäärin 94 euroa seitsemän oikean numeron jahtaamiseen. Koko maan mittakaavassa perää pitää Pohjanmaan Luoto, jossa summa oli 21 euroa.