Här­kä­lin­tu on luon­to­ku­vis­ta tu­tun silk­kiu­i­kun lä­hi­su­ku­lai­nen. Laji poik­ke­aa ul­ko­a­sul­taan ko­re­as­ta silk­kiu­i­kus­ta, mut­ta här­kä­lin­nun tii­len­pu­nai­set ja har­maan­rus­ke­at sä­vyt soin­tu­vat hy­vin yh­teen.

Här­kä­lin­tu on le­vin­nei­syy­ten­sä pai­no­pis­teel­tä itäi­sem­pi laji kuin silk­kiu­ik­ku, mut­ta la­jia löy­tyy myös län­nem­pää, jos ve­sis­tö on so­pi­va. Laji viih­tyy hie­man ka­rum­mis­sa jär­vis­sä kuin silk­kiu­ik­ku, joka on enim­mäk­seen re­he­vien lin­tu­ve­sien ja -lah­tien lin­tu.

Vak­ka-Suo­men här­kä­lin­tu­kan­ta on vah­vis­tu­nut 2010-lu­vul­la. Vii­me vuon­na käyn­nis­ty­neen nel­jän­nen lin­tu­at­las­tut­ki­muk­sen mu­kaan la­jin pe­sin­tä on var­mis­tu­nut Kus­ta­vin tut­ki­mus­ruu­dus­sa ja pe­sin­tään viit­taa­via re­vii­rei­tä on ol­lut myös Lai­ti­las­sa, Uu­des­sa­kau­pun­gis­sa, Tai­vas­sa­los­sa ja Veh­maal­la.

Här­kä­lin­nut eh­ti­vät kas­vat­ta­maan poi­ka­sen­sa Suo­men ke­säs­sä, jos pe­sin­tä ei vii­väs­ty lii­kaa. Ai­ka hau­don­nan aloit­ta­mi­ses­ta poi­kas­ten it­se­näis­ty­mi­seen on yli sata vuo­ro­kaut­ta, jo­ten tiuk­kaa te­kee, jos mu­nin­ta vii­väs­tyy hei­nä­kuu­hun.

Här­kä­lin­tu­jen uu­sin­ta­pe­sy­eet ovat ylei­siä, sil­lä yli­vuo­ti­sis­ta ruo­ko­jen var­sis­ta ky­hät­ty kel­lus­pe­sä ha­jo­aa her­käs­ti ko­vas­sa tuu­les­sa.

Här­kä­lin­nun poi­ka­set ke­hit­ty­vät hy­vin vet­tä eris­tä­vis­sä mu­nis­sa, vaik­ka ne vä­lil­lä kas­tui­si­vat­kin. Kun poi­ka­set ovat pie­niä, emo kan­taa nii­tä ui­des­saan jos­kus se­läs­sään.

Ni­men­sä här­kä­lin­tu on saa­nut soi­din­huu­dos­taan, joka muis­tut­taa här­kä­mul­li­kan myl­vin­tää. Ete­län mök­ki­läis­ten kes­kuu­des­sa här­kä­lin­tu ja­kaa mie­li­pi­tei­tä, sil­lä tois­ten mie­les­tä sen kar­jun­ta on ko­mea luon­no­nää­ni, tois­ten mie­les­tä moot­to­ri­ve­neen me­lu­a­kin pa­hem­pi häi­ri­ö­te­ki­jä.

Mark­ku Paak­ki­nen