Kirkon keskusteluapu on valtakunnallinen palvelu, jonka aiempi nimi on ollut Palveleva puhelin.
Saara Huovinen
Uudenkaupungin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti jatkaa mukana Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän järjestämässä Kirkon keskusteluavussa. Toiminnan rahoittamisessa on ollut mukana 21 seurakuntaa, Vakan alueelta Uudenkaupungin lisäksi Kustavi, Masku, Mynämäki, Naantali ja Nousiainen. Keskusteluapu toteutuu valtakunnallisen puhelinnumeron ja chat-palvelun kautta.
Keskusteluavulla on yksi päätoiminen työntekijä. Muutoin toiminta perustuu koulutettujen vapaaehtoisten päivystäjien työpanokseen. Päivystäjiä on tällä hetkellä 70, ja uusia ollaan kouluttamassa 20.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä vastaa kustannusjaossa työntekijän palkkakustannuksista 50 prosentin osuudesta ja kumppanuusseurakunnat yhdessä toisesta 50 prosentin osuudesta sekä samalla 100 prosentin osuudella toiminnan muista kuluista. Keskusteluavun kustannusjako perustuu paikkakuntien asukaslukuun.
Uudenkaupungin seurakunnan osuus rahoituksesta on 2800 euroa vuodessa, ja tarvittava määräraha on varattu vuoden 2025 talousarvioon.
Kirkon keskusteluapu on valtakunnallinen palvelu, jonka aiempi nimi on ollut Palveleva puhelin.