Kun my­nä­mä­ke­läi­sen Min­na Ylö­sen esi­mies eh­dot­ti väi­tös­kir­jan te­koa, Ylö­nen ajat­te­li et­tä "en­hän minä mi­kään tut­ki­ja ole". Asia jäi kui­ten­kin mu­hi­maan, ja joh­ti sii­hen, et­tä tänä syk­sy­nä Ylö­nen väit­te­li Tu­run yli­o­pis­tos­sa ter­veys­tie­tei­den toh­to­rik­si.

Hel­sin­gis­sä syn­ty­nyt, Uu­des­sa­kau­pun­gis­sa kou­lut yli­op­pi­laak­si as­ti käy­nyt Ylö­nen kou­lut­tau­tui en­sin apu­hoi­ta­jak­si ja sit­ten sai­raan­hoi­ta­jak­si, ja työs­ken­te­li pit­kään pää­a­si­as­sa Tu­run kau­pun­gil­la so­si­aa­li- ja ter­vey­den­huol­los­sa van­hus­ten lai­tos­hoi­dos­sa.

Työ­u­ran ede­tes­sä tar­jou­tui mah­dol­li­suus osal­lis­tua ke­hit­tä­misp­ro­jek­tei­hin, ja Ylö­nen in­nos­tui yli­o­pis­to-opis­ke­lus­ta. Hän luki en­sin hoi­to­tie­teen opin­to­ja avoi­mes­sa yli­o­pis­tos­sa ja ke­säy­li­o­pis­tos­sa cum lau­deen saak­ka, kun­nes haki yli­o­pis­toon ter­veys­tie­teen mais­te­ri­o­pin­toi­hin val­mis­tu­en vuon­na 2003.

Van­hus­ten­huol­lon osas­ton­hoi­ta­ja­na ol­les­saan Ylö­sel­le tar­jou­tui mah­dol­li­suus työs­ken­nel­lä Tu­run ter­veys­toi­men hal­lin­nos­sa hal­lin­to­y­li­hoi­ta­jan alai­suu­des­sa.

Sil­lä tiel­lä hän on edel­leen, mut­ta vä­liin mah­tuu yk­si ir­ti­ot­to.

– Olen ai­na aja­tel­lut, et­tä olen opet­ta­ja. Olen­kin toi­mi­nut mo­nia vuo­sia lu­en­to-opet­ta­ja­na am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lus­sa, am­mat­ti-ins­ti­tuu­tis­sa ja yli­o­pis­tos­sa, ja han­kin Hä­meen­lin­nan am­ma­til­li­ses­ta opet­ta­ja­kor­ke­a­kou­lus­ta myös am­ma­til­li­sen opet­ta­jan pä­te­vyy­den vuon­na 2006.

Sen jäl­keen Ylö­nen toi­mi kol­me kuu­kaut­ta pää­toi­mi­se­na lu­en­to-opet­ta­ja­na am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lus­sa.

– Huo­ma­sin, et­tä se ei vält­tä­mät­tä sit­ten ol­lut ai­na­kaan sil­loin sitä mitä ha­lu­sin pää­toi­mi­ses­ti teh­dä, ja pa­la­sin omaan työ­hö­ni.

Väi­tös­kir­ja­tut­ki­muk­sen Min­na Ylö­nen aloit­ti vuon­na 2012, jäl­leen ko­ko­naan pää­työn ohes­sa ku­ten ai­em­mat­kin yli­o­pis­to-opin­not.

– Mik­si näin olen va­paa-ai­ka­ni käyt­tä­nyt, on täy­sin oma va­lin­ta. Ei toh­to­ri­väi­tös mi­nul­le am­ma­til­li­ses­ti tuo li­sää palk­kaa ei­kä muu­ta työ­ku­vaa­ni, vaan li­sä­ar­vo­na on ol­lut it­se­ni ke­hit­tä­mi­nen.

Työ sy­ven­si omia tie­to­ja, ja toi uu­sia kan­sain­vä­li­si­ä­kin ko­ke­muk­sia.

– Olen pääs­syt Eu­roop­paan kan­sain­vä­li­siin kon­fe­rens­sei­hin esit­tä­mään omaa tut­ki­mus­ta­ni ja vuon­na 2014 kah­dek­si vii­kok­si Bra­si­li­aan kan­sain­vä­li­sen vaih­to-oh­jel­man kaut­ta.

Ylö­nen ker­too ai­na ar­vos­ta­neen­sa jat­ku­van opis­ke­lun ajat­te­lua, ja tut­ki­mus­ta­kin hän ai­koo vie­lä jat­kaa.

– Sit­keyt­tä väi­tös­kir­jan teko vaa­ti, ja eh­kä vä­hän vink­sah­ta­nut­kin pi­tää ol­la, kun täl­lais­ta vii­si­kymp­pi­se­nä te­kee, mut­ta kyl­lä se niin vei mu­ka­naan.

Väi­tök­ses­sä Min­na Ylö­nen tut­ki, voi­daan­ko ko­ti­hoi­don hoi­to­työn­te­ki­jöi­den tie­to­poh­jaa pa­ran­taa in­ter­net-poh­jai­sel­la täy­den­nys­kou­lu­tuk­sel­la.

– Työ­hö­ni on vuo­sia kuu­lu­nut hoi­to­työn osaa­mi­sen var­men­ta­mi­seen liit­ty­vät ku­vi­ot ja täy­den­nys­kou­lu­tuk­sen koor­di­naa­tio. Olen miet­ti­nyt, mi­ten var­mis­te­taan, et­tä täy­den­nys­kou­lu­tuk­sel­la oi­ke­as­ti on vai­ku­tuk­sia, ja mi­ten val­ta­kun­nal­li­set hoi­to­suo­si­tuk­set ja näyt­töön pe­rus­tu­va tie­to jal­kau­te­taan käy­tän­nön työ­hön.

Ai­heek­si hän va­lit­si las­ki­mo­haa­va­hoi­don, kos­ka haa­vo­jen esiin­ty­vyys li­sään­tyy vä­es­tön ikään­ty­es­sä, ja useim­mi­ten nii­tä hoi­de­taan ko­ti­hoi­dos­sa.

– Mi­nua kiin­nos­taa se, mi­ten hoi­ta­jan tu­li­si hoi­taa po­ti­las­ta ko­ko­nai­suu­te­na, jot­ta haa­va pa­ra­ni­si tai nii­tä ei tu­li­si lain­kaan.

Ylö­nen ha­lu­si tut­kia ai­het­ta ko­ti­hoi­dos­sa, kos­ka ai­em­pi tut­ki­mus on kes­kit­ty­nyt lai­to­sym­pä­ris­töön, jos­sa hoi­ta­jal­la on ai­na pai­kal­la kol­le­ga tai lää­kä­ri, jol­ta voi kon­sul­toi­da.

–Ko­ti­hoi­dos­sa hoi­ta­ja on yk­sin, ja esi­mer­kik­si kir­jaa­mi­sen pi­tää ol­la kun­nos­sa, jot­ta seu­raa­va tie­tää, mi­ten po­ti­laan ja haa­van ti­lan­ne on ke­hit­ty­nyt.

Tut­ki­mus vah­vis­ti Ylö­sen uu­moi­lun sii­tä, et­tä suo­si­tuk­set ei­vät ole hoi­ta­jien tie­dos­sa niin hy­vin kuin pi­täi­si. Hoi­ta­jat myös ar­vi­oi­vat tie­ton­sa pa­rem­mak­si kuin ne ovat. Tut­ki­muk­ses­sa ke­hi­tet­ty ope­tu­soh­jel­ma pa­ran­si sekä tie­to­ja et­tä hoi­ta­jien ky­kyä ar­vi­oi­da omaa tie­to­aan, mut­ta ei vai­kut­ta­nut tai­toi­hin.

Tut­ki­muk­ses­sa oli mu­ka­na hen­ki­lö­kun­taa kah­den kau­pun­gin ko­ti­hoi­dos­ta. Haa­va­hoi­don käy­tän­nöt näyt­tä­vät vaih­te­le­van kau­pun­kien vä­lil­lä, vaik­ka suo­si­tuk­set ovat sa­man­lai­set koko Suo­mes­sa.

Yh­te­nä joh­to­pää­tök­se­nä on­kin, et­tä osaa­mi­sen yl­lä­pi­tä­mi­sek­si on vält­tä­mä­tön­tä luo­da ra­ken­teet, joil­la uu­si näyt­töön pe­rus­tu­va tie­to saa­daan käyt­töön il­man suu­ria in­ves­toin­te­ja hen­ki­lö­kun­nan kou­lu­tuk­seen.

– Esi­mer­kik­si Käy­pä hoi­to -suo­si­tuk­set ovat kaik­kien am­mat­ti­lais­ten käy­tet­tä­vis­sä, ja nii­den käyt­töä konk­reet­ti­ses­ti päi­vit­täi­ses­sä hoi­dol­li­ses­sa pää­tök­sen­te­os­sa myös hoi­to­työs­sä oli­si tär­ke­ää tu­kea, Ylö­nen ko­ros­taa.

Sari Hon­ka­sa­lo