Turun kaupunginhallitus on tehnyt periaatepäätöksen lähijunaliikenteen edistämisestä tänään maanantaina.
Turun kaupungin osuus Tampere–Turku–Naantali-lähijunayhteyden nettokustannuksista on 750 000 euroa vuodessa edellyttäen muun muassa, että kaikki kokonaisuuteen osallistuvat radanvarsikunnat eli Tampere, Lempäälä, Akaa, Urjala, Humppila, Loimaa, Pöytyä, Aura, Turku, Raisio ja Naantali osallistuvat kustannuksiin viranhaltijakeskusteluiden mukaisesti.
Liikenne alkaisi vuonna 2031. Lisäksi Turun kaupunki voi osallistua Turku–Raisio-ostoliikenteeseen enintään 50 000 eurolla vuodessa vuoden 2030 loppuun saakka.
Turun kaupunki suhtautuu myönteisesti myös Uudenkaupungin ja Salon suuntiin kehitettäviin lähijunaratkaisuihin.