Jenni Kylänpää
Taivassalon kunnanhallitus päätti ostaa kiinteistön Taitora Oy:ltä yhden euron kauppahinnalla.
Taitora on ostanut kunnalta määräalan Teerensuon tilasta Koiviston kylästä kauppakirjalla, joka on päivätty toukokuussa 2016.
Taitora Oy on ilmoittanut halukkuudestaan myydä omistamansa kiinteistö takaisin Taivassalon kunnalle. Yhtiön piti rakentaa alueelle teollisuusrakennus vuoden 2021 loppuuun mennessä. Rakentaminen ei ole kuitenkaan toteutunut, ja yhtiö olisi velvollinen maksamaan kunnalle sopimussakkona kauppahinnan eli 2000 euroa kolminkertaisena. Kunta ei kuitenkaan vaadi sakkomaksoa, koska kiinteistö palautuu kunnalle euron kauppahinnalla.
Taivassalon kunta kaavailee kiinteistölle uutta jätevedenpuhdistamoa.