Valtakunnallisen sinileväseurannan yhteenveto kesä–syyskuulta kertoo, että sisävesillä sinilevätilanne pysyi kesällä pääosin tavanomaisena. Havainnot runsastuivat loppukesää kohti ja havaintojen huippu ajoittui syyskuun alkuun.
Kevät oli lähes koko maassa mittaushistorian lämpimin, ja sateita tuli laajalti tavanomaista vähemmän. Myös kesäkuu oli tavanomaista lämpimämpi. Sinilevää havaittiin sisävesien havaintopaikoilla alkukesällä hieman pitkän ajan keskiarvoa (1998–2025) enemmän.
Heinäkuussa sää oli ajoittain epävakaista. Auringonpaistetta oli tavallista vähemmän, ja etenkin maan länsiosassa satoi tavanomaista enemmän. Sateet ovat voineet lisätä vesistöihin kulkeutuvien ravinteiden määrää, mutta vähäinen auringonpaiste ja ajoittain viileät vedet eivät todennäköisesti suosineet sinilevien kasvua.
Loppukesää kohti sinilevähavainnot sisävesillä runsastuivat, ja sinilevähuippu ajoittui syyskuun alkuun. Sinilevää on syyskuussa esiintynyt pitkän ajan keskiarvoa enemmän. Vesistöissä on ollut riittävästi ravinteita sinilevien kasvuun, ja myös auringonvaloa ja lämpöä on ollut riittävästi.
Rannikkoalueilla sinilevää esiintyi loppukesällä ja alkusyksyllä pääsääntöisesti pitkän ajan keskiarvoa enemmän. Avomerialueilla sinilevän esiintyminen painottui keskikesään, jolloin sinilevää esiintyi useilla Suomen lähimerialueilla sekä veteen sekoittuneena että pintakukintoina.
Rannikkoalueiden sinilevähuippu ajoittui elokuun alkuun. Heinäkuun runsaat sateet ovat voineet lisätä ravinnekuormitusta, ja tuulet edistää ravinteiden sekoittumista pintaveteen. Vaikutukset näkyivät viiveellä sinilevien runsastumisena elokuun alussa. Elo- ja syyskuussa sinilevää on havaittu rannikkoalueilla pääsääntöisesti pitkän ajan keskiarvoa enemmän.
Syksyn edetessä sinilevien määrä yleensä vähenee, kun vesien viileneminen ja valon määrän väheneminen hillitsevät sinileväkukintojen esiintymistä. Runsaitakin kukintoja voi kuitenkin esiintyä vielä pitkälle syksyyn ja joissakin tapauksissa kukintoja voi esiintyä jopa talvella jääpeitteen alla. Myös järvien syystäyskierto voi lisätä ravinteiden saatavuutta ja siten vaikuttaa sinilevien kasvuolosuhteisiin.
Syksyllä rannoilla ja rantavedessä voi paikoin näkyä maalimaista, turkoosinsävyistä massaa, joka johtuu hajonneista sinileväsoluista vapautuvasta fykosyaniinista. Biomassasta voi myös aiheutua epämiellyttävää hajua.