Talkoot järjestetään Nunnalahden ja Taimon uimarannoilla.
Siisti Biitsi on Pidä Saaristo Siistinä ry:n vesistöjen ja rantojen roskaisuuteen keskittyvä talkoo-ohjelma. Naantalin kaupunki on tempauksessa mukana toukokuun ajan ja järjestää kaikille yhteiset siivouspäivät Nunnalahden uimarannalla 19.5. kello 10–18 ja Taimon uimapaikan ympäristössä 28.5. kello 10–18. Osallistujien kesken arvotaan Pidä Saaristo Siisti ry:n sekä Naantalin yllätyspalkintoja.
Siisti Biitsin tarkoituksena on siivota rantoja, kerätä tietoja rantojen roskaisuudesta, herättää kiinnostusta roskaisuustilanteeseen ja yhdistää konkreettinen ympäristötyö ulkoiluun ja yhdessäoloon. Naantalin kaupunki haastaa kampanjaan laajasti mukaan kuntalaiset, yhdistykset, seurat ja naapurikunnat.
Kampanjaa varten kuntalaiset voivat noutaa roskapihtejä ja -pusseja Naantalin kaupungintalon asiointipisteeltä sekä saariston palvelupisteistä niiden aukioloaikoina. Kaupunki suosittelee omia siivoushanskoja.
Kampanjaan voi osallistua myös kevyesti omalla ajalla, esimerkiksi päivittäisen kävelylenkin tai muun ulkoilun yhteydessä. Kaupunki tuo kampanjan ajaksi keltaisia roskapönttöjä eri alueille.
Kampanjaan osallistuvien tulee raportoida itse määrät Siisti Biitsi -mobiilisovellukseen. Tiedot voi täyttää myös paperilomakkeelle, jonka voi noutaa siivousvälineiden noudon yhteydessä palvelupisteeltä. Lomakkeen voi palauttaa kaupungin kampanjavastaaville siivouspaikalla 19.5. ja 28.5. kello 10–18 välisenä aikana tai kaupungin palvelupisteelle siivousvälineiden palautuksen yhteydessä.
Avointen siivouspäivien lisäksi Siisti Biitsiin voi osallistua omatoimisesti itselle sopivana aikana ja raportoida kerätyt roskat mobiilisovellukseen.
Siivottava alue voi olla rantojen lisäksi myös muu alue, kuten puisto, metsä tai katualue. Yksityisillä alueilla tulee varmistaa maanomistajalta lupa siivoamiseen.
Fakta
Keltaiset roskapöntöt löydät täältä:
Soinistentie/ Vuokkokatu
Solmukatu/ kevyenliikenteenväylä
Teljentie
Lappalaistenkatu/ Rakkaudenpolku
Torinkulma
Linnunrata/ Galaksikadun läheisyys (Luonnonmaa)
Maskulainen/ Kolkkarinkuja (Rymättylä).