Yhteensä neljä eri ryhmää kiersi tutustumassa Leader-rahalla toteutettuihin kohteisiin lähialueilla.
Sari Salonen
Uuteenkaupunkiin saapui keskiviikkona 28. tammikuuta Maaseudun kehittämisyhdistys Ravakan kutsusta yli 60 vapaaehtoistyön ystävää Saksasta, Itävallasta ja Kroatiasta. Perjantaina he kiersivät Leader-rahoitettuja kohteita ympäri Ravakan aluetta. Vieraat pääsivät tutustumaan siihen, miten suomalainen vapaaehtoistyö ja talkoohenki näkyvät käytännössä.
Vehmaan Lahdinko oli yksi vierailukohteista. Vehmaalla on Lahdingon kyläyhdistyksen toimesta usean vuoden ajan toteutettu Ravakan tuella erilaisia kehittämishankkeita.
Näistä merkittävimmät ovat Tummamäen luontopolun rakentaminen entiselle louhosalueelle ja Lahdingon vanhan kansakoulun korjaus- ja muutoshanke toimintansa lopettaneesta kansakoulusta vireäksi, kylää ja koko kuntaa palvelevaksi kylätaloksi.
Kansainväliset vieraat isäntineen asettuivat kuvaan Lahdingon kylätalon portaille.
Ritva Seppälä
Lahdingon hankkeiden erityispiirteinä ja ansiona on, että hankkeen tuotokset jatkavat elämäänsä edelleen useita vuosia varsinaisen hankkeen jälkeen.
Vierailijat tutustuivat paikan päällä Tummamäen luontopolkuun, alueen kivityöhistoriaan ja nykytoimintaan. Lahdingon kylätalon historia ja rakennus itsessään herätti ihastusta vierailijoissa, erityisesti vanhan puurakentamisen näkökulmasta.
Kunnanjohtaja Anna Kaskinen vieraili tilaisuudessa kertomassa Vehmaan kunnasta, muun muassa kunnan elinkeinorakenteesta. Kunnan lahjana vierailijat saivat kunnan nimellä varustetut pipot ja kassit.
Ritva Seppälä
Vieraita saatiin myös Mietoisten Kirkonseudun Kyläyhdistykseen. Leader-rahalla on toteutettu esimerkiksi ulkokuntosalilaitteita.
Sari Salonen
Vapaaehtoistyön tärkeys oli teemana Ravakan yhdistystoimijoille järjestämässä tapahtumassa.
Sari Salonen