Jenni Ahtiainen ja Erin Lukkarila sekä Sanna ja Eeli Akkanen näkevät Aarlahdessa idyllisen miljöön ja potentiaalia.
Inka Laaksonen
Mynämäen Mietoisissa sijaitsevan Aarlahden uimarannan tilanne on puhuttanut jo aiemminkin, mutta tänäkin kesänä erityisesti Facebookissa paikalliset ovat ilmaisseet huolensa kunnan toisesta yleisestä uimarannasta. Aarlahden uimaranta ei ole tällä hetkellä käytössä ja tilanne sen ympärillä on yhä keskeneräinen ja paikoitellen epäselvä. Kunnanhallitus kuitenkin otti asian käsittelyyn kesäkuussa, todeten päätöksenään, että kunnostushanke tulisi saattaa loppuun.
Pääset lukemaan artikkelin kirjautumalla sisään