Yhteistyö loi unohtumattoman elämysviikon Vasatokassa.
Inarin Nuorisokeskus Vasatokassa riitti iloa ja elämystä, kun kahdeksan nuoren ryhmä saapui vaaran rinteille viettämään Nuotta-valmennusviikkoa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Vehmaan, Kustavin ja Taivassalon kuntien etsivä nuorisotyö ja kotoutumisen palvelut toteuttivat Nuotta-valmennuksen yhteisille nuorilleen.
Yhteistyö toi valmennukseen uuden ulottuvuuden: mukana oli kahdeksan Ukrainasta Suomeen muuttanutta nuorta, joille valmennus tarjosi turvallisen ympäristön tutustua toisiin, kehittää taitojaan ja vahvistaa kotoutumistaan elämyksellisten kokemusten kautta.
Nuotta-valmennus on opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa toimintaa 14–29-vuotiaille erityistä tukea tarvitseville nuorille. Se toimii myös etsivän nuorisotyön työkaluna, sillä valmennus tukee ohjaajaa luottamuksellisen suhteen rakentumisessa sekä nuoren kasvun tukemisessa uudessa ympäristössä.
Valmennus vahvistaa nuorten arjenhallintaa, sosiaalisia taitoja ja itseluottamusta toiminnallisten ja elämyspedagogisten menetelmien avulla. Tavoitteena on tarjota onnistumisen kokemuksia, rohkaista vuorovaikutukseen ja auttaa nuoria tunnistamaan omia vahvuuksiaan.
Matka Suomen halki taittui junalla ja linja-autolla, mikä jo itsessään toi nuorille uusia kokemuksia ja sopivaa jännitystä. Vasatokassa päivät täyttyivät tekemisestä aamusta iltaan, ja illalla jokainen nukahti tyytyväisenä omaan sänkyynsä.
Viikon ohjelmaan kuului muun muassa hiihdon opettelua ja hiihtoretkiä, lumikenkäilyä, seinäkiipeilyä, käsitöitä ja lappilaiskorujen valmistusta. Viikkoon mahtui myös pilkkimistä ja nuotiolla paistetut kalasaaliit, vierailu Porosairaalassa – oppeja poronhoidosta ja porotaloudesta, koiravaljakkoajelua ja koirien hoitoa, pulkkamäkeä, makkaranpaistoa ja nuotiolettuja.
Saamelaiskulttuuriin oli mahdollista tutustua saamelaismuseo Siidassa, joka sai nuorilta erityiset kehut.
Toiminnan lomassa toteutettiin myös tehtäviä, jotka tukivat nuoren itsetuntemusta ja tulevaisuuden suunnittelua. Esimerkiksi voimavarapuu-tehtävä auttoi nuoria tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja haaveitaan.
Nuotta-valmennus oli merkittävä askel eteenpäin Taivassalon, Vehmaan ja Kustavin yhteisessä työssä nuorten hyvinvoinnin ja kotoutumisen tukemiseksi.
– Tämä on meille uudenlainen tapa tehdä yhteistyötä ja tukea nuoria. Viikon aikana nuoret pääsivät kokemaan onnistumisia, vahvistamaan ryhmätaitojaan ja tutustumaan toisiinsa uudella tavalla, kertoo kotoutumisen asiantuntija Jenni Ahtiainen
Konkreettinen yhteistyömalli, jossa kotoutumispalvelut ja etsivä nuorisotyö toimivat yhdessä nuorten arjen tukena, nähdään lupaavana jatkoa ajatellen. Saadut kokemukset aiotaan hyödyntää tulevassa työssä nuorten hyvinvoinnin ja arjen sujuvuuden vahvistamiseksi
Nuorten ajatuksia viikosta kuultiin pitkin valmennusta, ja palaute oli kauttaaltaan innostunutta ja myönteistä. Moni nuori kertoi yllättyneensä siitä, miten monipuolinen ja ikimuistoinen viikko oli.
– Nuorten spontaanit kommentit kertovat, että viikko tarjosi elämyksiä, onnistumisia ja yhteenkuuluvuuden kokemuksia – juuri niitä asioita, joiden varaan Nuotta-valmennus rakentuu, toteaa etsivä nuorisotyöntekijä Titta Brunou.