Sari Honkasalo
Mynämäen kunnanvaltuuston kokouksessa jätettiin yksi valtuustoaloite. Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä esittää, että kunta laatii työllisyyskustannusten pienentämiseksi toimenpideohjelman, jossa painopisteenä on pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen.
Työllisyydenhoidon kustannusrakenne tulee selvittää yksityiskohtaisesti. Ryhmän mielestä on epäselvää, millaista konkreettista vastinetta Mynämäki saa tällä hetkellä maksamistaan palveluista, joita tuotetaan Raision kautta Turun työllisyysalueella. Palveluiden saavutettavuus ja tosiasiallinen hyöty mynämäkeläisille asiakkaille tulee arvioida kriittisesti.
– Mynämäen kunnan työllisyydenhoidon kustannukset ovat kasvaneet merkittävästi, ja kehitys edellyttää kiireellisiä toimenpiteitä kustannusten hillitsemiseksi sekä palveluiden vaikuttavuuden parantamiseksi, totesi aloitteen lukenut Anniina Peltola.
Mynämäki maksoi viime vuonna Kelan työttömyysetuuksien kuntaosuutta yhteensä noin 720 000 euroa, kun budjettiin oli varattu 500 000 euroa. Kun mukaan lasketaan kunnan maksamat työllisyysalueen toimintakulut, kaikkiaan työllisyydenhoidon kustannukset olivat yhteensä 1,2 miljoonaa euroa.
Kunnan maksuosuus Kelalle kasvaa työttömyyden pitkittyessä. Se aktivoituu 101 työttömyyspäivän jälkeen ja kasvaa portaittain.
– Yli 400 päivää työttömänä olleiden osuus muodostaa noin 80 prosenttia kunnan maksamasta niin sanotusta sakkomaksutaakasta, Peltola muistutti.
Kehittämisehdotuksina pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi aloitteessa esitetään muun muassa lähipalvelujen vahvistamista, kannustimia yrityksille pitkäaikaistyöttömien palkkaamiseksi, matalan kynnyksen työmahdollisuuksien luomista kunnassa ja matkakustannusten korvaamista tai tukemista, jotta osallistuminen palveluihin ei esty etäisyyksien vuoksi.