Naantali-muistoihin pääsee tutustumaan Muistojen kahvilassa.
Jouko Leino
Millainen kohtaaminen Sylvi Kekkosen kanssa johti nuhteisiin? Mitä teki 7-vuotias pikkutyttö saadakseen ensirakkautensa Urpon huomion? Ja miksi kanttori Sami Niemiseltä ostettiin serenadi eräänä Birgitan Yönä?
Näihin ja lukuisiin muihin Naantali-muistoihin pääsee tutustumaan Muistojen kahvilassa, jonka Naantalin Kulttuuritaloyhdistys järjestää Naantali-päivänä, sunnuntaina 23. elokuuta Raatihuoneella (Mannerheiminkatu 14).
Muistojen kahvila pohjautuu Birgitan Yön aikana käynnistyneeseen muistojenkeruuseen. Muistoja ovat jättäneet niin naantalilaiset kuin kaupungissa aikaa viettäneet ja Naantaliin vuosien varrella kiintyneet ihmiset. Mukana on muistoja lapsuudesta, kesistä, rakkaudesta, kolttosista, perheestä, arjesta ja juhlasta.
Sulkakynien Outi Kattelus, Anski Raunio ja Johanna Matero lukevat valikoituja muistoja kahvilan tunnelmaan lomittuen noin puolen tunnin välein. Tarkoituksena ei ole järjestää varsinaista esitystä, vaan luoda lämminhenkinen kohtaamispaikka, jossa muistot ja keskustelut kulkevat kahvittelun rinnalla.
Myös yleisö voi osallistua. Koko kahvilan aukioloajan vierailijat voivat kirjoittaa oman muistonsa muistokorttiin tai kertoa sen muistojenkerääjälle (Matero). Tavoitteena on kasvattaa vähitellen yhteinen Naantali-muistojen kokoelma.
Muistojen kahvila sunnuntaina 23.8. Muisteluhetket klo 13–15. Kahvila Wanha Raatihuone avoinna klo 12–16. Paikkana Raatihuone, Mannerheiminkatu 14, Naantali. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.