Maskun kunta jakaa vuosittain tunnustuspalkintoja ansioituneille kulttuurin, harrastustoiminnan ja urheilun edistäjille. Palkittavat valitaan ehdotusten perusteella, ja kuntalaisilla on mahdollisuus nostaa esiin merkittäviä tekoja ja toimijoita eri kategorioissa.
Palkittavia toimijoita voi ehdottaa kuka tahansa, ja tunnustukset jaetaan perinteiseen tapaan lopputalven tilaisuudessa Maskutalolla.
– Tunnustuspalkinnot ovat tosi kiva tapa nostaa esiin ansioituneita maskulaisia ja tärkeää vapaaehtoistyötä, jota ilman kylä ei pyöri. Mikään ei ole hauskempaa kuin palkintojen jakaminen, ja toivommekin, että keväiseen tunnustuspalkintojen jakotilaisuuteen saapuu paljon kuntalaisia kannustamaan palkittavia, hyvinvointi- ja kehitysjohtaja Maija Leino sanoo.
Kaikki ehdotukset palkittavista perusteluineen toimitetaan sähköisten lomakkeiden kautta. Ehdottaa voi vuoden kulttuuritekoa, vuoden yhdistystoimijaa, vuoden nuorta toimijaa tai ohjaajaa sekä merkittävää kulttuurityötä tehnyttä Hemminki-palkinnon saajaa. Myös urheilun saralla ansioituneita henkilöitä tai joukkuetta haetaan: ehdottaa voi vuoden urheilijaa, nuorta urheilijaa, vammaisurheilijaa, valmentajaa ja joukkuetta.
Ehdotuksia voi jättää vuoden loppuun asti, ja ehdotuksia on mahdollista jättää useita. Tunnustukset jaetaan Maskutalolla maaliskuussa.
Aiemmin kerättiin myös ehdotuksia Paremman Maskun tekijä -tunnustuksen saajaksi. Tunnustus jaetaan kunnan itsenäisyyspäiväjuhlassa la 6.12. klo 14 alkaen Maskun Hemmingin koululla.