Maskun kunnan ensimmäinen lapsiparlamentti kokoontui kunnanhallituksen kokoushuoneessa.
Parlamentissa on kymmenen 4.-luokkalaista eri puolilta Maskua, ja sen tehtävänä on tuoda lasten näkökulmat ja ideat osaksi kunnan päätöksentekoa. Parlamentin toimintakausi on kouluvuoden mittainen.
Maskun kunnan ensimmäisen lapsiparlamentin toimintakausi käynnistyi keskiviikon kokouksessa. Parlamenttiin valittiin kymmenen 4.-luokkalaista eri puolilta Maskua, ja sen tehtävänä on tuoda lasten näkökulmat ja ideat osaksi kunnan päätöksentekoa. Parlamentin toimintakausi on kouluvuoden mittainen, ja sen myötä lapsille avautuu mahdollisuus vaikuttaa heitä koskeviin asioihin aidosti ja mielekkäällä tavalla.
Lapsiparlamentin muodostavat Emmiina, Eelis, Eeden, Jasper, Joni, Martta, Max, Risto, Sanni ja Selja. He edustavat eri kunnanosia ja tuovat mukanaan monipuolisia ajatuksia ja toiveita. Parlamentin ensisijaisena tavoitteena on vahvistaa lasten osallisuutta päätöksenteossa.
Toiminta perustuu kansalliseen lainsäädäntöön ja YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, joiden mukaan lapsilla on oikeus osallistua itseään koskeviin asioihin. Lapsiparlamentin kummivaltuutetut ovat Minna Helin ja Satu Raikunen sekä ohjaajat hyvinvointi- ja kehitysjohtaja Maija Leino sekä kirjastovirkailija Mervi Nikula. Paikalla kokouksessa oli myös nuorisovaltuuston puheenjohtaja Julia Auranen.
Säännöllisesti kokoontuvan lapsiparlamentin keskusteluihin tuodaan ajankohtaisia kunnan asioita. Aikuiset huolehtivat siitä, että lasten ideat etenevät sopivalla tavalla kunnan päätöksentekoon ja että yhteys päättäjiin on tiivis. Parlamentissa kannustetaan haaveilemaan, ideoimaan ja innostumaan. Tavoitteena on, että lapset kokevat vaikuttamisen merkitykselliseksi ja kiinnostavaksi.
Seuraavaksi parlamentti ryhtyy suunnittelemaan ensimmäisiä aloitteitaan, jotka esitellään kunnanvaltuustolle kevään aikana.
Ensimmäisessä kokouksessa tunnelma oli innostunut, ja osallistujat ottivat uuden tehtävänsä vastaan uteliain mielin. Esittäytymisten ja nimipinssien valmistamisen jälkeen käytiin läpi lapsiparlamentin tavoitteet, kokouskäytännöt ja vuosiohjelma.
Parlamentti valitsi puheenjohtajakseen Emmiinan ja varapuheenjohtajakseen Eeliksen. Lisäksi lapset tutustuivat kunnan toimintaan sekä päättäjiin.
Viranhaltijat valmistelevat kaikista ensimmäisessä kokouksessa heränneistä kysymyksistä ja ajatuksista selvitykset lapsiparlamentin seuraavaan kokoukseen, joka pidetään joulukuussa.
Selvitettävinä asioina esille nousivat muun muassa Humikkalan kentän ja Taponkedon hallivuorojen tilanne, Kurittulan koulun metsäpolun mutaisuus, toive katoksen saamisesta Kurittulan bussipysäkille sekä toive hyppytornin asentamisesta Rivieralle.
Tärkeimpinä kunnan tehtävinä toivesalkkuun sijoitettiin ympäristöstä huolehtiminen, liikuntapaikat, elinkeinot ja turvallisuus.