Oliver Salminen ja Moritz Michael striimasivat viimeviikkoisen kuntalaistilaisuuden hyvin tuloksin.
Maskun kunta
Oliver Salminen ja Moritz Michael vastasivat jo kuntalaisillan lähetyksestä. Ensi viikolla odottaa ensimmäinen valtuusto.
Maskun kunta on solminut yhteistyösopimuksen kahden nuoren paikallisen osaajan kanssa, joiden tehtävänä on striimata kunnanvaltuuston kokouksia ja muita tilaisuuksia.
Oliver Salminen ja Moritz Michael ovat Maskun Kurittulan koulun kasvatteja, joille tapahtumatekniikka on tullut tutuksi koulun juhlista ja gaaloista. Nyt 16-vuotiaat ovat saaneet vastuulleen kunnan virallisten tilaisuuksien striimauksen. Viimeviikkoinen kuntalaistilaisuus oli kaksikon ensimmäinen itsenäinen striimausprojekti, ja se sujui erinomaisesti.
– Striimaaminen on meille uusi juttu, mutta fiilis on tosi hyvä. Eka kokous vähän jännittää, mutta uskon että saadaan kaikki tehtyä kunnolla ja ajallaan. Aikeena on valmistautua hyvin ja varautua moneen tilanteeseen, Salminen kertoo.
Tulevat ammattilaiset eivät jää vastuun kanssa yksin. Opettaja ja ICT-koordinaattori Riku Heinonen opastaa nuoria erityisesti ensimmäisten striimauskertojen yksityiskohdista. Myös kunta on vihkinyt kaksikon päätöksenteon ja esimerkiksi salassapidon periaatteisiin.
Tekniikan salat tekijät ovat oppineet käytännön kautta. Salminen ja Michael osallistuivat Kurittulan koulun AV-kerhoon, ja nykyään vetävät sitä itse. Netistä on haettu lisäoppia, ja kokemusta on jo kertynyt valojen, äänentoiston ja projektorimateriaalien parissa.
Nuorten taustalla vaikuttaa Aki Hjort, joka on toiminut heidän mentorinaan jo vuosien ajan. Hjort veti aluksi AV-kerhoa ja on edelleen tukena, jos ongelmia ilmenee. Hänen esimerkkinsä ja neuvonsa ovat olleet ratkaisevia nuorten osaamisen kehityksessä.
Tulevaisuudessa Salminen haaveilee omasta yrityksestä, kunhan ikä ja olosuhteet sen sallivat. Molemmat tiedostavat, että isot yritykset hallitsevat kenttää, mutta paikallisen kysynnän kasvaessa pienemmillekin tekijöille voi löytyä tilaa.
– Olisi hienoa päästä laajentamaan tätä toimintaa ja saada lisää kokemusta. Toivon, että tulevaisuudessa löytyisi myös vakituinen työ tältä alalta, Michael miettii.
Kun nuorilta kysytään, mikä Maskussa on parasta, vastaus tulee nopeasti: hyvä ilmapiiri ja mukavat ihmiset.
Salminen arvostaa rauhallisuutta ja sitä, että pienessä kunnassa tutut tulevat vastaan kadulla. Michael puolestaan kehuu Rivieran hiekkakuoppia, jotka ovat hänen suosikkipaikkansa.
Kesäisin molemmat viihtyvät Burger Kingissä, keskustan K-Supermarketissa ja Rivieran rannoilla.
Nuorten työtä voi seurata ensi viikon maanantaina 10.11. pidettävässä Maskun kunnanvaltuuston kokouksessa, josta julkaistaan myös tallenne.