Lounais-Suomessa myönnettiin vuonna 2025 EU:n maaseuturahoitusta maatalouden investointeihin yhteensä 29 miljoonaa euroa 552 investointiin. Varsinais-Suomeen investointitukia myönnettiin 21,5 miljoonaa ja Satakuntaan 7,5 miljoonaa euroa.
Koko Suomessa maatalouden investointeihin myönnettiin rahoitusta 125 miljoonaa euroa. Lounais-Suomen tilat saivat siis koko Suomen investointituista noin 23 prosenttia.
Maaseuturahoitus on kuitenkin vain osa investointien kustannuksista. Tuettujen investointien kokonaiskustannukset kohoavat Lounais-Suomessa yli 81 miljoonaan euroon. Varsinais-Suomen puolella investointien kokonaiskustannukset ovat noin 61 miljoonaa euroa ja Satakunnan puolella noin 20 miljoonaa euroa.
EU:n maaseuturahoitusta maatalouden investointeihin myöntävät elinvoimakeskukset. Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen johtava rahoitusasiantuntija Janita Leppänen toteaa, että vaikka maatalouden kannattavuus on jatkuvasti tapetilla, Lounais-Suomen tilat ainakin uskaltavat edelleen investoida rohkeasti tulevaisuuteen.
– Viime vuosi oli investointien osalta varsin tavanomainen ja investointi-into tuntuu jatkuvan myös tänä vuonna. Vuoden ensimmäinen valintajakso päättyi 15. tammikuuta ja hakemuksia saapui 211 kappaletta.
Maatalouden investointitukia myönnetään esimerkiksi maatilojen rakentamisinvestointeihin, energiainvestointeihin, ympäristön tilaa ja kestävää tuotantotapaa edistäviin investointeihin sekä eläinten hyvinvointia ja bioturvallisuutta parantaviin investointeihin.