Jenni Kylänpää
Kustavin Ahto on anonut Kustavin kunnalta 300 euron kohdeavustusta niin sanotun kuntolaukun hankkimiseen sisältöineen, ja perusteli, että laukkua tarvikkeineen voisi hyödyttää esimerkiksi Kustavin kunnan järjestämässä päivätoiminnassa.
Sivistyslautakunta piti kuntolaukun hankintaa kannatettavana, mutta piti parempana vaihtoehtona, että kunta hankkii sen itse. Lautakunta ohjasi kuntolaukun hankinnan hyvinvointikoordinaattorille, jonka tulee tehdä yhteistyötä Kustavin Ahdon ja muiden asiaan liittyvien yhdistysten ja henkilöiden kanssa laukun sisällöstä ja sijoituspaikasta.
Laukku tulee olemaan ohjattua liikuntaa järjestävien kustavilaisten yhteisöjen vapaassa käytössä.
Kallioilla ry:lle lautakunta myönsi 270 euroa kohdeavustusta tämän vuoden Kallioilla-tapahtuman teospalkkioihin.