Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa toimivat Lounais-Suomen Demarinuoret valitsivat uuden hallituksen jäsenistöstään, jotka ovat 15–29 -vuotiaita.
Hallitukseen valittiin ensi vuodelle puheenjohtajaksi 20-vuotias kaarinalaisen kaupunginvaltuutettu Eino Koskinen. Koskinen on toiminut myös kuluneen vuoden puheenjohtajana.
Jatkokaudelle hallitukseen valittiin Vakan levikkialueelta myös mynämäkeläinen varapuheenjohtaja Olavi Konttila. Uutena ensi vuodelle valittiin Vakan alueelta Uudenkaupungin valtuutettu Nanna Pietikäinen. Muut hallituksen jäsenet ovat Salosta, Turusta ja Porista.
Demarinuoret hyväksyivät kokouksessaan myös julkilausuman, joka on nimeltään Ulkonäkö ei arvota ihmistä.
– Määrittäessämme muiden arvoa ulkoisten ominaisuuksien perusteella vahingoitamme myös itseämme. Ulkoisten ominaisuuksien asettaminen arvojärjestykseen aiheuttaa pahimmillaan syrjintää ja väkivaltaa, siksi että toinen on erilainen, julkilausumassa sanotaan.