Pai­kal­li­set tun­te­vat Tai­vas­sa­lon Hak­ken­pääs­sä asu­van Jen­ni Wi­tik­ka­lan ken­ties tans­si­no­pet­ta­ja­na tai kam­paa­ja­na, joku har­va eh­kä kiin­teis­tön­vä­lit­tä­jä­nä, mut­ta yh­tä­kään näis­tä tit­te­leis­tä Wi­tik­ka­la ei ole tun­te­nut sa­mais­tut­ta­va­na.

– Koen, et­tä ni­mik­kei­siin liit­tyy pal­jon ste­re­o­ty­pi­oi­ta. Nyt olen yl­pe­äs­ti ma­ja­ta­lo­y­rit­tä­jä, sa­noo ma­joi­tus­pal­ve­lua Hak­ken­pään van­has­sa kan­sa­kou­lus­sa mie­hen­sä Doug­las Lock­li­nin kans­sa pi­tä­vä Wi­tik­ka­la.

– Pal­jon on tul­lut har­ras­tuk­sis­ta am­mat­te­ja. Eh­kä joku ajat­te­lee, et­tä teen mo­nen­lais­ta. It­se näen yh­tä­läi­syy­det. Kai­kis­sa olen en­si­si­jai­ses­ti asi­a­kas­pal­ve­li­ja. Ko­ke­mus yh­des­sä työs­sä on hyö­dyk­si toi­ses­sa. Ne ovat myös hie­noa vas­ta­pai­noa toi­sil­leen, poh­tii Wi­tik­ka­la, joka on eh­ti­nyt mo­ni­puo­li­sen uran­sa ai­ka­na myös asun­to­si­joit­taa pie­ni­muo­toi­ses­ti ja pi­tää ai­hees­ta ra­dio-oh­jel­maa.

Asun­not ovat ai­na kiin­nos­ta­neet mo­nel­le eri ta­paa Wi­tik­ka­laa, jon­ka äi­dil­tä jäi pe­rin­tö­nä asun­to, jo­hon hän muut­ti ja lait­toi oman­sa vuok­ral­le. Nyt asun­to­ja on Kot­kas­sa kak­si ja Hel­sin­gis­sä yk­si.

Hel­sin­gin hyö­ri­nän vaih­ta­mi­nen maa­seu­dun rau­haan oli mah­dol­lis­ta, sil­lä sekä Wi­tik­ka­la et­tä Lock­lin ovat avoi­mia uu­sil­le suun­ni­tel­mil­le.

– Suo­sit­te­len it­sen­sä to­teut­ta­mis­ta. Se to­sin vaa­tii it­sen­sä tun­te­mis­ta. Jos te­kee mie­li teh­dä asi­oi­ta, ei kan­na­ta it­se tor­jua nii­tä ajat­te­le­mal­la, et­tä en­hän minä voi tai pys­ty. Se on sii­tä kiin­ni mi­ten asi­at jär­jes­te­lee. Kei­no­ja on mo­nia ei­kä ai­na tar­vi­ta pak­sua lom­pak­koa, poh­tii Wi­tik­ka­la, joka teki kol­men vuo­den lo­mat­to­man työ­ru­pe­a­man kiin­teis­tön­vä­lit­tä­jä­nä ja päät­ti pi­tää kuu­kau­den lo­man ja läh­teä Ha­vai­jil­le, vaik­ka yli­mää­räis­tä ra­haa ei pal­joa ol­lut.

– Ajat­te­lin, et­tä ei ole mi­tään jär­keä teh­dä työ­tä, jos­ta ei voi pi­tää lo­maa. Muis­tin, et­tä ys­tä­vä­ni oli pääs­syt ui­maan vil­lien del­fii­nien kans­sa. Kun tein pää­tök­sen ra­haa ei vie­lä ol­lut, mut­ta kaik­ki al­koi lok­sah­del­la pai­kal­leen.

Saa­ri­pa­ra­tii­si luon­no­nih­mei­neen oli niin hui­kea ko­ke­mus, et­tä sin­ne oli pääs­tä­vä ta­kai­sin jo muu­ta­man kuu­kau­den pääs­tä ja toi­sel­la reis­sul­laan Wi­tik­ka­la yö­pyi tel­tas­sa lei­rin­tä­a­lu­eil­la. Ai­na yk­sin reis­san­nut Wi­tik­ka­la ta­pa­si kol­man­nel­la mat­kal­laan me­lon­ta­ret­kel­lä mie­hen­sä Doug­la­sin, joka oli pää­ty­nyt Ha­vai­jil­le New Jer­seys­tä.

– Yh­dys­val­lois­sa on ylei­sem­pää muut­taa osa­val­ti­os­ta toi­seen toi­sel­le puo­lel­le maa­ta. Dou­gin tut­ta­van kaut­ta saim­me vuok­rat­tua ta­lon ja kä­vin pari kuu­kaut­ta ker­ral­laan Ha­vai­jil­la.

Wi­tik­ka­la oli­si voi­nut jää­dä Ha­vai­jil­le­kin, mut­ta pas­sin tar­kas­tuk­ses­sa al­koi tul­la han­ka­luuk­sia ja mat­kus­ta­mi­seen meni ra­haa, mikä no­peut­ti pa­rin pää­tös­tä tul­la Hel­sin­kiin.

Tun­te­mat­to­maan Tai­vas­sa­loon muut­ta­mi­nen nel­jä vuot­ta sit­ten ei ol­lut jär­ki­rat­kai­su. Van­han kou­lun myyn­ti-il­moi­tus tuli Fa­ce­boo­kis­sa vas­taan ja lei­kil­lään hei­te­tyis­tä aja­tuk­sis­ta tuli tot­ta, kun mai­nos pul­pah­ti uu­del­leen eteen. Mo­lem­mat oli­vat ai­na ha­lun­neet muut­taa maal­le ja pan­de­mia-ai­ka oli hyvä het­ki poh­tia, mitä to­del­la ha­lu­aa.

– Kun in­nos­tuu aja­tuk­sis­ta, kan­nat­taa to­teut­taa nii­tä. Ei täl­lais­ta eläk­keel­lä jak­sa teh­dä. Sil­loin jää lii­kaa te­ke­mät­tä, jos nii­tä lyk­kää. Pää­tök­sien ei tar­vit­se ol­la ikui­sia tai kes­tää lop­pu­e­lä­mää, poh­tii kou­lu­ra­ken­nus­ta ah­ke­ras­ti re­mon­toi­va Wi­tik­ka­la, jol­le lä­hi­tu­le­vai­suu­den haa­vee­na on teh­dä ul­ko­ra­ken­nuk­seen loft-asun­to.

Toi­vee­na on, et­tä tu­lon saa ko­ko­naan maal­ta. Tar­koi­tuk­se­na ei ole käy­dä kau­kaa kau­pun­gin kes­kus­tas­sa töis­sä.

– Kaik­kea ei tar­vit­se jat­kaa ja kul­jet­taa mu­ka­na, kun muut­taa maal­le.

Ke­säi­sin ren­gas­rei­tin lä­hei­syy­des­sä pyö­räi­li­jöi­tä ja kou­lun pää­tyyn teh­dys­sä vie­ras­puo­les­sa on uu­det ma­joit­tu­jat lä­hes joka yö. Vaih­te­lua yrit­tä­jän ar­keen tuo ke­sä­työ Kus­ta­vin Bist­ro Ver­des­sä.

– On kau­he­an va­paut­ta­vaa, kun joku an­taa työ­a­jan. Ko­to­naan töi­tä te­ke­vä yrit­tä­jäl­lä te­ke­mis­tä on niin pal­jon kuin ker­ke­ää. Vie­raat luu­le­vat, et­tä tun­nem­me ren­gas­rei­tin kuin omat tas­kum­me, mut­ta em­me ole vie­lä pääs­seet Kus­ta­via pi­dem­mäl­le. Tänä ke­sä­nä har­taa­na toi­vee­na on eh­tiä Ini­öön.

Elä­mäs­sään Wi­tik­ka­la seu­raa iso­van­hem­mil­taan ja van­hem­mil­taan saa­mi­aan op­pe­ja sii­tä, mi­ten asi­oi­ta kan­nat­taa teh­dä ja pie­niä vii­sai­ta vink­ke­jä ja neu­vo­ja.

– Pal­jon on saa­nut näh­dä ja ko­kea sel­lai­seen voi ol­la tyy­ty­väi­nen, sum­maa Wi­tik­ka­la

Roo­sa Vä­hä­ta­lo