San­na Hal­me

Kir­jal­li­suu­den ja kult­tuu­rin ys­tä­vät kaut­ta Suo­men pak­kau­tui­vat jäl­leen idyl­li­seen Tuu­len­tu­paan, kun Kus­ta­vis­sa avau­tui Vol­ter Kil­pi -kir­jal­li­suus­fes­ti­vaa­li kes­ki­viik­ko­na. Kai­sa Kuk­ko­la lau­sui ava­jais­ten ter­veh­dys­sa­nat, ja toi­voi ylei­söl­le koh­taa­mi­sia.

– Toi­vot­ta­vas­ti löy­dät­te loh­tua kir­jal­li­suu­des­ta tai jos­tain muus­ta tai­teen­muo­dos­ta, joi­ta täl­lä vii­kol­la luok­sen­ne tän­ne saa­puu.

Kus­ta­vin kun­nan­joh­ta­ja Rau­no Pel­to­la muis­tut­ti ter­ve­tu­lo­pu­hees­saan, et­tei kult­tuu­ri ole vain men­nei­syyt­tä, vaan yh­teis­tä tu­le­vai­suut­tam­me ra­ken­ta­va voi­ma­va­ra. Pel­to­lan mu­kaan Kil­pi-viik­ko on vah­va esi­merk­ki sii­tä, mi­ten kult­tuu­ri­pe­rin­tö voi elää, uu­dis­tua ja tuo­da ih­mi­siä yh­teen vuo­des­ta ja su­ku­pol­ves­ta toi­seen.

Fantomimia-ryhmä esitti Kilven mietelmiä ja laulatti yleisöä.

Sanna Halme

Elina Kilkku piti teräväsanaisen ja hauskan avajaispuheen.

Sanna Halme

Fan­to­mi­mia-ryh­mä esit­ti Vol­ter Kil­ven aja­tuk­sia kir­jal­li­suu­des­ta, te­at­te­ris­ta ja ih­mi­ses­tä. Mie­tel­mät oli poi­mit­tu Kil­ven te­ok­sis­ta Kan­sal­lis­ta it­se­tut­kis­ke­lua sekä Ih­mi­ses­tä ja elä­mäs­tä. Kil­ven lau­seet nau­rat­ti­vat ylei­söä, sil­lä niis­sä ruo­dit­tiin te­rä­vä­nä­köi­ses­ti Kil­ven mie­les­tä tur­haa kir­jal­li­suut­ta ja ai­ka­kau­den te­at­te­ri­tar­jon­nan keh­nout­ta.

Kil­pi-vii­kon tai­teel­li­nen joh­ta­ja Eli­na Kilk­ku li­sä­si vet­tä myl­lyyn. Hän oli laa­ti­nut sa­tii­ri­sen pu­heen­sa ny­ky­muo­don mu­kaan, eli in­ter­ne­tin kes­kus­te­lu­pals­to­jen tyy­liin.

– Ni­mi­merk­ki 'Men­kää töi­hin' kir­joit­taa: Sur­kea ja lii­an tai­de­myön­tei­nen ava­jais­pu­he taas ker­ran Kil­pi-vii­kol­la. Tuli paha mie­li. Tuet pois tai­teel­ta ja tai­de­fes­ti­vaa­leil­ta. Teh­kää sel­lai­sia fes­ti­vaa­le­ja, jot­ka myy, Kilk­ku haus­kut­ti.

Kil­pi­mäi­seen vo­lyy­miin Kilk­ku yl­tyi pu­heen­sa lo­pus­sa:

– ...ava­jais­pu­heen sa­nat va­ri­se­vat hel­mi­nä sy­dä­mel­le, ja ylen­tä­vät mie­len yl­häis­pi­la­ri­sek­si. Puh­ke­a­ma­ton kyy­nel helk­kyy koko Kil­pi-vii­kon ajan sil­mäs­sä ja sie­lus­sa.

Krsitiina Halkola lauloi Bertolt Brechtin runoon perustuvan kappaleen Minä elän synkkää aikaa.

Sanna Halme

Kris­tii­na Hal­ko­la lau­loi kap­pa­leen Minä elän synk­kää ai­kaa. Hal­ko­laa sä­es­ti kir­jai­li­ja Mar­kus Lei­ko­la hai­ta­ril­laan. Kap­pa­le pe­rus­tuu Ber­tolt Brech­tin ru­noon Tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le.

– Brecht kir­joit­ti tä­män ru­non maan­pa­os­sa 1939. Kaj Chy­de­nius sä­vel­si sen 1960-lu­vun lo­pus­sa, Hal­ko­la ker­toi.

Sa­maan ru­noon ja Ber­tolt Brech­tiin viit­ta­si myös juh­la­pu­hu­jak­si va­lit­tu Lei­ko­la.

– Ru­non tee­mat kä­sit­te­le­vät te­ol­lis­tu­mi­sen käyn­nis­tä­män yh­teis­kun­nal­li­sen luok­ka­ja­on kär­jis­ty­mis­tä. 2020-luku re­so­noi sy­väs­ti 1930-lu­vun kans­sa. Vä­lis­sä eh­ti ol­la 1960-luku, Lei­ko­la aloit­ti.

1960-lu­vul­la saa­vu­tet­tiin kuu, mut­ta sa­maan ai­kaan kan­sain­vä­li­nen asi­an­tun­ti­ja­pa­nee­li Roo­man klubi jul­kai­si ra­por­tin Kas­vun ra­jat. Maa­pal­lo ei kes­tä ih­mis­kun­nan lo­pu­ton­ta luon­non­va­ro­jen riis­toa.

– Tätä synk­kää ai­kaa siis eläm­me edel­leen.

Markus Leikolan puheessa heräteltiin toimimaan maapallon puolesta.

Sanna Halme

Lei­ko­la to­te­si, et­tä tie­to on täs­men­ty­nyt ja kas­va­nut, mut­ta py­sy­nyt si­säl­löl­tään sa­ma­na.

– Fos­sii­lis­ten polt­to­ai­nei­den käyt­tö sen kun jat­kaa kas­va­mis­taan. In­ter­ne­tin piti ol­la tie­don val­ta­tie, mut­ta sii­tä on tul­lut vi­ha­pu­heen ja di­sin­for­maa­ti­on eh­ty­mä­tön pan­do­ran li­pas, hän sum­ma­si.

Lei­ko­lan mu­kaan Brech­tin maa­il­man­kat­so­mus oli de­ter­mi­nis­ti­nen – lo­pus­sa rau­ha, so­li­daa­ri­suus ja oi­keu­den­mu­kai­suus voit­taa. Mei­dän ai­kam­me on sen si­jaan kes­kit­ty­nyt laa­jen­ta­maan oi­keu­den­mu­kai­suu­den kä­si­tet­tä.

– Tie­däm­me pi­rul­li­sen hy­vin, et­tä kaik­ki vai­kut­taa kaik­keen. Em­me pää­se maa­pal­lol­ta pa­ko­lai­sik­si, ja sik­si meil­lä ei ole muu­ta vaih­to­eh­toa kuin teh­dä se, mikä on oi­kein.

– Pii­pun va­lin­ta ei ole kos­kaan vain pii­pun va­lin­ta. Sii­nä on mu­ka­na ko­ke­mus men­nees­tä ja toi­ve tu­le­vas­ta, Lei­ko­la lo­pet­ti Kil­ven teks­tei­hin vii­ta­ten.

Lo­puk­si sa­lil­li­nen ava­jai­sy­lei­söä tem­pau­tui mu­kaan lau­la­maan van­haa kap­pa­let­ta Toi­vo­taan, toi­vo­taan.