Kela on vahvistanut kansaneläkeindeksin pisteluvun 1.1.2026 alkaen. 0,5 prosentin suuruinen indeksitarkistus tehdään vuodenvaihteessa vain osaan etuuksista.
Suurin osa Kelan etuuksista on sidottu kansaneläkeindeksiin. Kansaneläkeindeksi seuraa elinkustannusindeksiä, jonka Tilastokeskus laskee keskeisten hyödykkeiden hintatietojen perusteella. Näin etuuksien ostovoima pyritään säilyttämään hintojen muuttuessa.
Lain mukaan Kelan täytyy vahvistaa lokakuun loppuun mennessä seuraavan kalenterivuoden kansaneläkeindeksin pisteluku. Nyt pisteluku on vahvistettu, ja vuonna 2026 se on 1939. Tänä vuonna pisteluku oli 1930.
Indeksitarkistusta ei kuitenkaan tehdä etuuksiin, jotka on jäädytetty hallituksen päätöksellä vuosiksi 2024–2027.
Kelan etuuksista korotetaan 0,5 prosenttia ensi vuoden alusta kansaneläkettä, takuueläkettä, rintamalisiä, perhe-eläkkeitä, vammaisetuuksia, sotilasavustuksen perusavustusta, toimeentulotuen perusosaa ja lääkkeiden alku- sekä vuosiomavastuuta.
Indeksitarkistusta ei tehdä työmarkkinatukeen ja peruspäivärahaan, lastenhoidon tukiin ja opintorahaan eikä sairauspäivärahan, osasairauspäivärahan, vanhempainpäivärahan, erityishoitorahan, luovutuspäivärahan ja kuntoutusrahan vähimmäismääriin. Näiden euromäärät pysyvät samoina kuin vuonna 2025. Yleisen asumistuen ja eläkkeensaajan asumistuen määräytymisperusteisiinkaan ei tehdä indeksitarkistuksia ensi vuonna.