Kurjenrahkan kansallispuistossa on tarjolla retkeilyreittejä.
Arkisto / Vesa Penttilä
Viime vuoden aikana Suomen kansallispuistoihin tehtiin noin 3,6 miljoonaa käyntiä. Kansallispuistojen käyntimäärät ovat samaa tasoa kuin edellisvuonna. Kiinnostus kansallispuistoihin on kasvanut 2000-luvulla.
– Retket kansallispuistoihimme ovat retkeilijöille ja luonnossa liikkujille vuoden kohokohtia. Osa haluaa kiertää kaikki 41 kansallispuistoamme ja tekee tavoitteesta useamman vuoden projektin. Toiset taas palaavat suosikkipuistoihinsa vuosi toisensa jälkeen. Suunnitelmat pidemmistä retkistä kansallispuistoihin motivoivat liikkumiseen myös arjessa, luontopalvelujohtaja Henrik Jansson Metsähallituksen Luontopalveluista sanoo.
Kansallispuistojen hoidosta ja käytöstä vastaa Metsähallituksen Luontopalvelut.
Osittain Vakan alueella sijaitsevassa Kurjenrahkan kansallispuistossa kävijämäärä oli viime vuonna miltei sama kuin vuonna 2023. Kävijämäärä laski 67 300:sta 66 800:aan. Koronavuonna 2020 Kurjenrahkan kansallispuistossa vieraili jopa 96 000 kävijää.
Selkämeren kansallispuistossa kirjattiin viime vuonna 79 400 käyntiä, joka on täsmälleen sama määrä kuin vuonna 2023.
Luontopalvelujen toiminta ja kansallispuistojen hoito rahoitetaan valtion budjetista. Valtionhallinnon säästötoimet koskevat myös kansallispuistojen hoitajaa. Talouden tasapainottamiseksi Luontopalvelut on tehostanut ja sopeuttanut toimintaansa.