Marsalkka Mannerheim 1. toukokuuta 1940 määräsi päiväkäskyllä, että kaatuneiden muistopäivää vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina. Nousiaisissa vietettiin kaatuneiden muistopäivää perinteisin menoin. Ohjelmassa oli messu, seppeleiden laskemiset sankaripatsaalle ja Karjalaan jääneiden vainajien muistokivelle sekä juhla seurakuntatalossa, keittolounas juhlapuhe ja kahvit.
Juhlapuheen piti Sotien 1939–1945 Varsinais-Suomen Perinneyhdistyksen puheenjohtaja ev.ltn Joni Lindeman.
Juhlapuheessa Lindeman korosti sotasukupolven saavutuksia ja uhrauksia sodissa vuosina 1939–1945. Sotasukupolven arvoina olivat vastuun kantaminen, ahkeruus, rehellisyys, yhteishenki ja isänmaallisuus. Kansa oli hyvin yhtenäinen, rintama ja kotirintama toimivat yhdessä. Rintama kesti siksi, että kotirintama kesti. Jokainen teki parhaansa isänmaan eteen.
Sotasukupolvi opetti meille, ettei vapaus ja itsenäisyys synny itsestään, se vaatii jokaiselta vastuuta, sitkeyttä ja peräänantamattomuutta. Nykysukupolville se antoi ohjeeksi: kanna vastuusi, ole itsellinen, älä valita turhasta. Tarvitsemme turvallisuutta, luottamusta, velvollisuudentuntoa ja uskoa toisiimme, yhdessätoimimista ja -tekemistä.
Kaatuneiden muistopäivä muistuttaa meitä heistä, jotka menettivät henkensä, terveytensä ja kotiseutunsa isänmaan puolesta. Itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys. Saamme puhua omaa kieltämme, elää vapaassa vauraassa maassa.
– Sankarihautojen äärellä lupaamme, ettemme unohda. Lupaamme vaalia niitä arvoja, joiden varassa Suomi säilyy itsenäisenä. Lupaamme siirtää tämän perinnön lapsillemme ja lastenlapsillemme. Tässä työssä Sotien 1939-1945 Varsinais-Suomen Perinneyhdistyksellä ja paikallistoimikunnilla on tärkeä tehtävä yhteistyössä koulujen, seurakuntien, yhdistysten ja eri yhteisöjen kanssa. Meidän tulee muistaa, että sotasukupolven työ ei ollut turhaa. Heidän muistonsa elää ja kantaa Suomea myös tulevaisuudessa, Lindeman korosti.