Luonnon monimuotoisuuden merkityksestä puhutaan yhä enemmän. Ymmärrämme, että olemme riippuvaisia ekosysteemien toiminnasta ja osa monilajista verkostoa. On kuitenkin hedelmällistä pysähtyä pohtimaan, miten puhumme luonnosta ja muista lajeista arjessa. Kieli ei ainoastaan kuvaa todellisuutta, se myös muokkaa tapaamme hahmottaa luontoa ja omaa paikkaamme siinä. Luonnolla on oma toimijuutensa: se kasvaa, muuttaa ja vaikuttaa ympäristöönsä, ja me elämme osana tätä monilajista kokonaisuutta.
Arkipuheessa käytämme usein vakiintuneita sanoja. Puhumme esimerkiksi rikkaruohoista tai tuholaisista. Sanat eivät ole itsessään vääriä, mutta ne voivat huomaamatta ohjata ajattelua. Kun kasvi nimetään rikkaruohoksi tai hyönteinen tuholaiseksi, sen merkitys osana ekosysteemiä jää helposti taka-alalle. Esimerkiksi voikukka tukee pölyttäjiä kukillaan, toimii pioneerikasvina valtaamalla alueita ennen muita lajeja ja valmistaa maaperää muille kasveille: sen syvät juuret rikkovat tiivistyneen maan kerroksia ja nostavat ravinteita pintamaahan – se ei siis ole vain haitta, vaan luonnon aktiivinen toimija.
Ajatus luonnon toimijuudesta ei ole uusi. Kansanrunoissa luonto on läsnä arjessa toimijana: metsää puhutellaan, vedeltä pyydetään ja eläimiä lähestytään kunnioittavasti. Kieli tekee näkyväksi ajatuksen siitä, että ihminen on osa elävää kokonaisuutta, ei sen ulkopuolinen tarkkailija. Vaikka emme nykyään puhuttele luontoa samalla tavalla kuin ennen, kansanrunojen luontosuhteessa on piirteitä, joista voimme edelleen oppia. Ekolingvistiikan tutkimusten mukaan tällainen tapa puhua luonnosta vahvistaa ymmärrystä monilajisesta maailmasta ja siitä, miten ihmiset elävät rinnakkain muiden lajien kanssa.
Kun luonto nähdään toimijana eikä pelkkänä kohteena, suhtautuminen siihen muuttuu. Tarkastelemalla tapaa, jolla puhumme luonnosta, voimme nähdä monilajisuuden ja luonnon toimijuuden arjessa ja vahvistaa luontosuhdetta. Pysähdy siis hetkeksi kuuntelemaan omaa kieltäsi: millaisia sanoja käytät, ja millaista luontosuhdetta ne rakentavat?
Vinkin laati Miriam Sewón Valoniasta