Luon­non mo­ni­muo­toi­suu­den mer­ki­tyk­ses­tä pu­hu­taan yhä enem­män. Ym­mär­räm­me, et­tä olem­me riip­pu­vai­sia eko­sys­tee­mien toi­min­nas­ta ja osa mo­ni­la­jis­ta ver­kos­toa. On kui­ten­kin he­del­mäl­lis­tä py­säh­tyä poh­ti­maan, mi­ten pu­hum­me luon­nos­ta ja muis­ta la­jeis­ta ar­jes­sa. Kie­li ei ai­no­as­taan ku­vaa to­del­li­suut­ta, se myös muok­kaa ta­paam­me hah­mot­taa luon­toa ja omaa paik­kaam­me sii­nä. Luon­nol­la on oma toi­mi­juu­ten­sa: se kas­vaa, muut­taa ja vai­kut­taa ym­pä­ris­töön­sä, ja me eläm­me osa­na tätä mo­ni­la­jis­ta ko­ko­nai­suut­ta.

Ar­ki­pu­hees­sa käy­täm­me usein va­kiin­tu­nei­ta sa­no­ja. Pu­hum­me esi­mer­kik­si rik­ka­ruo­hois­ta tai tu­ho­lai­sis­ta. Sa­nat ei­vät ole it­ses­sään vää­riä, mut­ta ne voi­vat huo­maa­mat­ta oh­ja­ta ajat­te­lua. Kun kas­vi ni­me­tään rik­ka­ruo­hok­si tai hyön­tei­nen tu­ho­lai­sek­si, sen mer­ki­tys osa­na eko­sys­tee­miä jää hel­pos­ti taka-alal­le. Esi­mer­kik­si voi­kuk­ka tu­kee pö­lyt­tä­jiä ku­kil­laan, toi­mii pi­o­nee­ri­kas­vi­na val­taa­mal­la alu­ei­ta en­nen mui­ta la­je­ja ja val­mis­taa maa­pe­rää muil­le kas­veil­le: sen sy­vät juu­ret rik­ko­vat tii­vis­ty­neen maan ker­rok­sia ja nos­ta­vat ra­vin­tei­ta pin­ta­maa­han – se ei siis ole vain hait­ta, vaan luon­non ak­tii­vi­nen toi­mi­ja.

Aja­tus luon­non toi­mi­juu­des­ta ei ole uu­si. Kan­san­ru­nois­sa luon­to on läs­nä ar­jes­sa toi­mi­ja­na: met­sää pu­hu­tel­laan, ve­del­tä pyy­de­tään ja eläi­miä lä­hes­ty­tään kun­ni­oit­ta­vas­ti. Kie­li te­kee nä­ky­väk­si aja­tuk­sen sii­tä, et­tä ih­mi­nen on osa elä­vää ko­ko­nai­suut­ta, ei sen ul­ko­puo­li­nen tark­kai­li­ja. Vaik­ka em­me ny­ky­ään pu­hut­te­le luon­toa sa­mal­la ta­val­la kuin en­nen, kan­san­ru­no­jen luon­to­suh­tees­sa on piir­tei­tä, jois­ta voim­me edel­leen op­pia. Eko­ling­vis­tii­kan tut­ki­mus­ten mu­kaan täl­lai­nen tapa pu­hua luon­nos­ta vah­vis­taa ym­mär­rys­tä mo­ni­la­ji­ses­ta maa­il­mas­ta ja sii­tä, mi­ten ih­mi­set elä­vät rin­nak­kain mui­den la­jien kans­sa.

Kun luon­to näh­dään toi­mi­ja­na ei­kä pelk­kä­nä koh­tee­na, suh­tau­tu­mi­nen sii­hen muut­tuu. Tar­kas­te­le­mal­la ta­paa, jol­la pu­hum­me luon­nos­ta, voim­me näh­dä mo­ni­la­ji­suu­den ja luon­non toi­mi­juu­den ar­jes­sa ja vah­vis­taa luon­to­suh­det­ta. Py­säh­dy siis het­kek­si kuun­te­le­maan omaa kiel­tä­si: mil­lai­sia sa­no­ja käy­tät, ja mil­lais­ta luon­to­suh­det­ta ne ra­ken­ta­vat?

 Vin­kin laa­ti Mi­ri­am Sewón Va­lo­ni­as­ta