Vuoden MynPalainen -palkinnon sai erotuomariksi kouluttautunut Viljami Nieminen.
Seura panostaa valmennukseen ja osaamiseen.
Jalkapallo
Mynämäen Pallo -53:n perinteinen puurojuhla kokosi seuran joulukuussa yhteen jo viidennen kerran, ja paikalla oli ennätykselliset yli 170 osallistujaa kahdessa kattauksessa.
Seuran puheenjohtaja Mikko Vilola avasi juhlan tervetulopuheella, jossa hän kertoi kuluneesta vuodesta. Joukkueet esittäytyivät ja jakoivat kuulumisia sekä suunnitelmia tulevalle kaudelle.
Seuran jäsenmäärä on kasvanut merkittävästi: lisenssin hankkineita junioripelaajia on jo yli 200 ja kokonaisuudessaan lisenssin hankkineita lähes 250, joista erityisen tyytyväisiä seurassa ollaan tyttöjen määrän kasvuun: heitä on nyt yli 50 lisenssipelaajaa.
Kaksi vuotta sitten laadittu uusi toimintasuunnitelm on osoittautunut toimivaksi. Konkreettiset mittarit ovat auttaneet keskittymään olennaiseen ja kasvattamaan jäsenmäärää.
Liikuntatunteja seurataan aktiivisesti: vuonna 2025 tavoitteeksi asetettiin 15 000 tuntia vuodessa, ja marraskuun loppuun mennessä seura oli liikuttanut jo 13 500 tuntia treeneissä, peleissä ja tapahtumissa. Uudet tavoitteet ja mittarit asetetaan alkuvuodesta vaikuttavuusmallin päivityksen yhteydessä.
MynPa on mukana Palloliiton laatujärjestelmässä. Kesällä 2025 tehtiin ensimmäinen arviointi uudella pisteytyksellä, ja johtokunta asetti realistiseksi tavoitteeksi saavuttaa taso 1 vuonna 2026.
Arvioinnissa todettiin, että moni asia on sovittu, mutta osittain kirjaamatta. Tämä vahvisti tarpeen seurakäsikirjalle, joka helpottaa vapaaehtoisten työtä avaamalla tärkeimmät prosessit ja käytännöt. Käsikirja tukee erityisesti uusia vapaaehtoisia ja auttaa heitä liittymään osaksi toimintakulttuuria. Projekti oli laaja, josta Mikko Vilola kantoi päävastuun johtokunnan tuella.
Kesällä otettiin myös merkittävä askel, kun seuran varasto siirrettiin "putkasta" uuteen toimistoon Irjantalolle. Toimisto toimii varaston lisäksi neuvottelutilana seuran ja joukkueiden käyttöön.
Vuosi 2025 oli täynnä tapahtumia. Esimerkiksi Eskarifutis liikutti jälleen kaikki Mynämäen eskarit, yli 70 lasta. Jalkapalloaiheisia liikuntatunteja järjestettiin kyläkoulujen 1–2-luokkalaisille sekä Laurin koulun 2-luokille. Kesän suurimpaan tapahtumaan futisviikoille Mynämäessä ja Taivassalossa osallistui noin 80 lasta. Uutena järjestettiin 3-päiväinen jalkapalloleiri Vehmaalla yhteistyössä kunnan kanssa.
Ensimmäisen kerran järjestetyssä Firmafutis.turnauksessa viisi joukkuetta kilpaili pokaaleista.
Toukokuussa perustettiin uudet joukkueet T2018–2019 ja P2018–2019. Poikien joukkue osallistui jo syyskierroksella Palloliiton sarjoihin, tytöt pelasivat harjoituspelejä. Talvella pojat pelaavat Maskun talvisarjassa ja tytöt Liedon Pallon talvisarjassa.
Lisäksi yritettiin perustaa T2012–2014-joukkue, mutta pelaajamäärä ei riittänyt. Joukkue jatkaa kerhona ja pääsi pelaamaan harjoitusottelun Raifua vastaan kauden päätteeksi.
Joukkueiden määrän kasvaessa myös pelimäärät lisääntyvät, mikä korostaa pelinohjaajien ja erotuomareiden merkitystä entisestään. MynPa on jo usean vuoden ajan järjestänyt pelinohjaajakoulutuksia 13-vuotiaille ja kannustanut aktiivisia pelinohjaajia etenemään erotuomarikoulutukseen.
Tänä vuonna Vuoden MynPalainen -palkinnon sai ansaitusti Viljami Nieminen, joka kouluttautui erotuomariksi ja ehti ensimmäisen vuoden aikana toimia erotuomarina peräti 27 ottelussa sekä useissa turnauksissa pelinohjaajana.
Aikuisten harrastetoiminta on kasvattanut suosiotaan. Miesten harrastejoukkue on pelannut pari kautta Turun 7 vs 7 -harrastesarjassa, ja pelaajamäärä on vakiintunut. Tulevalla kaudella tavoitteena on perustaa toinen, tavoitteellisempi joukkue, joka pelaa 7 vs 7 -sarjaa ja tulevaisuudessa mahdollisesti myös kilpailullisempaa Palloliiton sarjaa luoden pohjan Miesten Edustusjoukkueelle.
Syksyllä perustettiin myös naisten oma harrastejoukkue, joka on toiminut aktiivisesti ja treenaa kerran viikossa. Syksyllä joukkue osallistuu harrastejalkapalloturnaukseen.
MynPa on mukana tukemassa joukueiden pelaajia syksyllä 2026 Mynämäen lukiossa ja yläkoulussa alkavalla urheilupainotteisella linjalla.