Palautekyselyyn vastasi 59 osallistujaa.
Toukokuussa 2025 käynnistynyt liikunnallisen elämäntavan edistämisen Liiku Taivassalossa -hanke päättyi vuodenvaihteessa. Hankkeen aikana toteutettiin 12 viikoittain tai säännöllisesti kokoontuvaa liikuntaryhmää, 14 lajitutustumista ja 13 tapahtumaa.
Yhteistyötä on tehtiin paikallisten yrittäjien, yhdistysten, urheiluseuran ja kirjasto-kulttuuritoimen kanssa.
Toimintaan osallistuneilta kerättiin palautetta marraskuun aikana toteutuneissa tapahtumissa ja viikoittaisissa liikuntaryhmissä. Palautteita saatiin 59 kpl. Vastaajista yli 70 prosenttia oli yli 65-vuotiaita, vajaa viidennes oli 50–65-vuotiaita ja vajaat 10 prosenttia 25–50-vuotiaita. Lajikokeiluihin osallistui selvästi nuorempia kuntalaisia, mutta yksittäisen lajikokeilun yhteydessä palautetta ei kuitenkaan kerätty.
Tietoa hankkeen tapahtumista oli vastanneiden mukaan saatu varsin tasaisesti kunnan verkkosivuilta, sosiaalisesta mediasta, paikallislehdestä ja muilta kuntalaisilta. Hieman yli puolet vastanneista katsoi maksuttomuuden parantaneen omia mahdollisuuksiaan osallistua toimintoihin.
Kartoitettaessa hankkeesta koettua hyötyä useammassa kuin joka toisessa palautelomakkeessa ilmoitettiin suhtautumisen liikuntaan olevan aiempaa positiivisempaa, liikunnan määrän lisääntyneen ja liikunnan monipuolistuneen.
Noin 40 prosenttia vastanneista ilmoitti liikunnan säännöllistyneen. Noin kolmannes ilmoitti käyttävänsä kunnan liikuntapaikkoja enemmän. Noin 10 prosenttia ei katsonut suhtautumisen, määrän tai monipuolisuuden muuttuneen ja vajaa neljännes käytti kunnan liikuntapaikkoja kuten ennenkin.