SBS Maskun taival 19-vuotiaiden poikien SM-karsinnoissa katkesi sunnuntaina katkeralla tavalla. Hemmingissä vieraillut Tiikerit/KorsKa eteni seuraavalle kierrokselle Domenic Laihon vain puoli minuuttia ennen päätösvihellystä laukomalla 8–7-voittomaalilla. Se riitti tikkurilalaisille, sillä ensimmäisessä osaottelussa perjantaina joukkueet pelasivat tasan 8–8.
Uudenkaupungin opetus- ja kasvatuslautakunta korotti varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvoa indeksin mukaisesti. Lapsikohtaisen palvelusetelin arvo määräytyy lapsen iän, perheen koon ja bruttotulojen sekä perheen ja tuottajan välisessä palvelusopimuksessa sovitun palvelutarpeen perusteella. Palvelusetelin suurin arvo nousee 992 eurosta 1033 euroon kuukaudessa elokuun alusta alkaen.
Maskun eläkeläisten kevätkokous oli seurakuntatalolla. Kevätkokouksen puhetta johdatteli Jouko Jaakkola. Kun oli kahvit juotu ja kokousasiat hoidettu, niin puheenvuoro siirtyi Tuula Ristimäelle. Hän lausui OP-länsirannikon toimitusjohtajan Sami Peuran tervetulleeksi pohtimaan pankin tilannetta.
European Best Destination -sivusto on laatinut listan eurooppalaisista kohteista, joita se pitää maanosan todellisina salattuina helminä. Listalla olevien 18 kohteen joukosta löytyy sijalta viisi Naantali.
Valtakunnallinen Ankkuritoiminta kohdistuu varhaisessa vaiheessa nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja rikosten ennalta ehkäisemiseen. Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varha) Ankkuritoiminta laajenee talven aikana kaikkiin alueen kuntiin.
Mynämäen uimahalli on suljettuna viikon 42 eli 16.–21.10. Uimahallin kiinteistön omistava Mynämäen Yritysvoima Oy suorittaa uimahallilla näytteiden ottoja, jonka vuoksi muun muassa allas tyhjennetään.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.