Ostettava tila koostuu kolmesta palstasta ja on tällä hetkellä maatalouskäytössä suullisella sopimuksella, joka päättyy vuoden lopulla. Palstoista kaksi sijaitsee Rymättylän keskustan alueella ja yksi noin kilometrin päässä keskustasta.
Velkualla kerätään nyt joukkoja Palvelukeskus Kummelin jatkokäytön taakse. Pääsiäisviikolla asiasta kokoustettiin Sinervon talolla Nico Ojalan johdolla. Jotta Kummelin tulevaisuus voisi olla taas velkualaisten omissa käsissä, ehdotti hän ratkaisuksi osuuskunnan perustamista.
Sopimuspalokunnat harjoittelivat lauantaina Kustavissa savusukeltamista ja vaihtoehtoisia sammutusmenetelmiä.
Puolen tusinaa livonsaarelaista ja saaren mökkiasukasta oli viime maanantaina seuraamassa Livonsaaren kyläyhdistyksen kutsumana maaruovikon niittonäytöstä Vesalan rantaniityllä, jota on käytetty kesäisin lihakarjan laitumena.
Joulua vietetään epävarmuuden merkeissä. Monien mieltä painavat nousseet elinkustannukset, huolet työpaikasta ja toimeentulon riittävyydestä sekä epävakaa maailmanpoliittinen tilanne. Henkistä taakkaa voi keventää ottamalla yhteyttä Kirkon keskusteluapuun.
Mynämäkeläisen Helen Loukosen arkeen on tuonut alkusyksystä mukavaa vaihtelua osallistuminen Kurvikuningatar 2023-kilpailuun.
Uudenkaupungin Lokalahdella Nopperlan tilalla järjestetty maalaisfestivaali uudisti sekä aluettaan että ikärajojaan. Torstaina ikärajattomalla ohjelmalla aloittanut tapahtuma oli perjantaina ja lauantaina aiemmista vuosista poiketen rajattu K18 tapahtumaksi. Muutos toteutettiin kävijöiden pyynnöstä ja oli festarikansalle ilmeisen mieleinen, sillä festivaali keräsi perjantaina ennätysyleisön.
Maskussa on vireillä liikennepuistohanke. Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että hankkeen suunnittelu käynnistettäisiin yhteistyössä hyvinvointilautakunnan kanssa.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.