Naantalin VG-62 päätti runkosarjansa jääkiekon 2. divisioonassa kahteen voittoon paikallisvastustaja RNK:sta. Voitoilla joukkue varmisti runkosarjan ykkössijan pisteen erolla toiseksi tulleeseen Paimion Kiekkoseuraan.
Anna-Maria Toivosen Joutsennaisen tarina -esitys on pysäyttävä kertomus siitä, miten käy, kun ihmiseltä katkaistaan siivet, ja hän joutuu laittamaan oman itsensä syrjään.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto (hyte) päätti kokouksessaan 14.2. sosiaali-, terveys-, ja pelastusalan järjestöille myönnettävistä avustuksista. Jaettu summa oli 2 273 050 euroa. Järjestöavustuksiin on varattu 2 720 000 euroa.
Varha on avannut kansalaisten testikäyttöön maksuttoman verkkopalvelun, jonka avulla kaikenikäiset varsinaissuomalaiset voivat hakea läheltään itselleen sopivia terveyden ja hyvinvoinnin palveluita ja toimintaa.
Uudenkaupungin kolmen ulkojääkentän valaistukset urakoi Loistava Valaisin 16 066 eurolla. Päätöksen teki tekninen johtaja Jari Nikkari viranhaltijapäätöksellä.
Taivassalo-Seuran uusissa tiloissa ovat kokoelmat vielä vähän hujan hajan. Muutto Messiin, pari vuotta tyhjillään olleeseen entiseen kunnan toimintakeskukseen, tarkoitti laadukkaampia tiloja, mutta myös luopumista entisen pankin kellarin siirtohyllymetreistä ja varta vasten arkistointiin tarkoitetuista holveista.
Maskun kunta valmistelee vaikutusarviota taloudellisista ja toiminnallisista näkökulmista ympäristönsuojelun viranomaistehtävien hoitamiseksi.
Naantalin lukion oppilaat pääsivät tutustumaan koulutusaloihin ja uramahdollisuuksiin keskiviikkona oppilaitoksen järjestämässä korkeakoulu- ja työelämäpäivässä.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.