Perinne on alkanut jo 1960-luvun lopulla.
Kolme kuntaa hakee yhdessä rahoitusta myös liikuntapalveluiden kehittämiseen.
Tuoreet Move-mittaukset kertovat etenkin maaseudun yläkoululaisten tyttöjen heikentyneestä kunnosta. Alakouluissa kehitys on kääntynyt positiiviseksi.
Lapsiperheiden, työikäisten ja vammaispalveluiden tapaamisia on järjestetty aikaisemmin kunnanvirastolla. Asiakkaita tavataan paljon myös kotona.
Myös omatoimiasiointi on poissa käytöstä, sillä kirjastoa ei voi jättää kokonaan ilman henkilökuntaa pidemmäksi aikaa.
Jokaisen osallistuminen puolustukseen on tärkeää.
Viiden kärkeen omissa sarjoissaan ylsivät myös Uusikaupunki, Mynämäki ja Nousiainen. Asukasta kohden kovimman kilometrilukeman kellotti Vakan kunnista Kustavi.
Talousarvio on ensi vuonna noin 513 000 euroa alijäämäinen.
Valtuustoaloitteessa esitetään, että joku kunnan uusista teistä nimetään Toivo Muurisen mukaan.
Mie ja sie -puhe karsiutui Kouvolassa syntyneeltä Anna-Mari Summaselta jo opiskeluaikana Jyväskylässä, eikä se tarttunut takaisin edes parinkymmenen vuoden uran aikana Taipalsaarella ja Puumalassa. Taivassalon koulun uutena, määräaikaisena rehtorina ja kunnan sivistystoimenjohtajana hän opettelee nyt, mikä on prykä ja mikä hiivari.
Vakka-Suomen Sanomat