Lounais-Suomen Jätehuollon asukastutkimukseen osallistuneista 90 prosenttia pitää jätehuoltoa peruspalveluna, joka tulee järjestää kokonaisuutena. Monen muun asian, kuten lajitteluhalukkuuden, tiedon tarpeen tai mieluisimpien asiointikanavien kohdalla mielipiteet eroavat enemmän.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tietojen mukaan Mynämäessä on todettu yksi uusi koronatartunta. Kaikkiaan tartuntoja on todettu Mynämäessä pandemian aikana 35.
Uudenkaupungin lumet keskustasta ja asuinalueitten teiltä kuljetetaan Janhualle, Takilatien varteen. Lumenkaatopaikka sijaitsee jätevedenpuhdistamon läheisyydessä meren rannalla.
Vehmaan kunnanhallitus päätti, että kunta maksaa tänäkin vuonna vauvarahaa jokaisesta Vehmaalle syntyvästä pienokaisesta. Vauvarahaa maksetaan 300 euroa per lapsi.
Kustavin päiväkodissa on syksystä lähtien ollut ennätysmäärä päiväkotilapsia hoidossa, kaikkiaan 32. Suotorpan päiväkoti on perustettu vuonna 1987.
Nousiaisten kunta ei nimeä omaa edustajaansa Varsinais-Suomen kestävän kehityksen asiantuntijaorganisaation Valonian ohjausryhmään. Kunnanhallitus päätti, että yhteistoiminta-alueelta ohjausryhmään osallistuu Mynämäen kunnan nimeämä edustaja.
Yksi teroituskerta voi hyvinkin riittää koko talven ahkerallekin luistelulle, mutta vain yhdellä ehdolla. Luistimilla ei kuljeta muualla kuin jäällä.
– Ihminen saa sosiaaliturvatunnuksen syntyessään, mutta heti sen perään pitäisi tulla myös y-tunnus, miettii mynämäkeläinen Mika Rouhiainen.
Maskutalo ja Maskun Tokmanni toimivat ennakkoäänestyspaikkoina kevään kuntavaaleissa Maskussa. Muiden vaalien osalta päätös tehdään myöhemmin.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.