Ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkeita lämpötiloja mitataan todennäköisimmin keskiviikkona. Aurinko näyttäytyy torstaina mahdollisesti laajemmin.
Susi hyökkäsi Mynämäessä karjalankarhukoiran kimppuun kesken hirvijahdin 29. lokakuuta. Koira vietiin eläinlääkäriin tikattavaksi ja vaikuttaa omistajansa mukaan pikkuhiljaa toipuvan, kerrotaan Metsästäjäliiton tiedotteessa.
Varha avaa Uuteenkaupunkiin Varsinais-Suomen ensimmäisen sosiaali- ja terveydenhuollon päihdepalveluiden yhteisen neuvontapisteen päihteitä käyttäville henkilöille huomenna 3.11. Asiasta päätti torstaina kokoontunut Varhan sote-palvelulautakunta.
"Tässä on saanut olla kärsivällinen. Jotenkin nyt alkaa jonkinlainen toimeliaisuus yleisesti kasvamaan", Jyrki Susi sanoo.
Poliisi epäilee yhdistelmäajoneuvon kuljettajan laiminlyöneen tilanteessa stop-merkkiä, ja henkilöauton kuljettajan epäillään ajaneen risteykseen huomattavaa ylinopeutta.
Palvelu- ja matkailuhankkeen ensiaskeleet käytännön tasolla otettiin keskiviikon ensimmäisessä kokoontumisessa.
Mynämäen Laurin koululla luennoi lauantaina televisiostakin Tohtori Kiminkisenä tutuksi tullut Tapani Kiminkinen. Maalaislääkärinä tunnettu Kiminkinen vieraili luennoimassa Mynämäen vanhusneuvoston kutsumana. Tapahtumalle alkutahdit tarjoili Mynämäen Seudun Sydänyhdistys pullakahvitarjoiluineen, joista nautti pari sataa Kiminkistä kuulemaan saapunutta. Kunnan tervehdyksen tapahtumaan toi kunnanjohtaja Carita Maisila.
Naantalin Teatterin lavan valloittaa syksyllä Laura Ruohosen näytelmä Yksinen. Teoksen ohjaa Katariina Salonen ja rooleissa nähdään Teija Söderholm, Unna Äkäslompolo ja Topi Kanerva. Yksinen on samanaikaisesti karu, kaunis ja humoristinenkin tutkielma ihmisistä, jotka joutuvat kohtaamaan itsensä ja toisensa ilman yhteyttä ulkomaailmaan.
Kunnittaista tarkkaa tilastoa toiminnassa olevien yhdistysten määrästä ei helposti ole saatavilla yhtenäisessä muodossa, vaikka patentti- ja rekisterihallitus yhdistysrekisteriä pitääkin. Rekisteröity yhdistys voi olla jo kauan sitten käytännössä kuopattu, ja rekisteröimätön puolestaan toimia aktiivisesti.
Maskun kunnanjohtajan esitys muutoksista Maskun kunnan perusopetuspalveluiden palveluverkkoon eli kolmen alakoulun lakkauttaminen vuosien 2026–2028 aikana on herättänyt paljon keskustelua ja on saanut myös Askaisten kylällä aikaan kuhinaa. Me Askaisten koulun vanhempainyhdistyksen (Askikon) edustajat haluamme tuoda nyt lasten näkökulman ja lapsen edun mukaan keskusteluun.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.