Helteet ovat kurittaneet pahoin kasvustoja lähes koko Suomessa. Tälle viikolle luvatut sateet tulevat valitettavasti myöhässä monille pelloille, arvioi Proagria Keskusten Liitto tuoreessa kasvutilannekatsauksessa.
Rymättylän Kirkkotien varrella sijaitsee 113 vuotta vanha Peltolan asuinrakennus, josta on tullut yksi Rymättylän suosituimmista nähtävyyksistä. Taloa alettiin rakentaa vuonna 1908 ja se valmistui 1910-luvun puolivälissä.
Uudenkaupungin, Vehmaan, Kustavin, Taivassalon ja Pyhärannan terveysasemien toiminnassa on kesäaikana muutoksia. Varsinais-Suomen hyvinvointialueelta toivotaan, että mahdollisimman moni asiakkaista tarkistaisi omat rutiininomaiset laboratorio- ja röntgentulokset Oma Kanta-palvelusta.
Maskun Rivieran virkistysalueen liikuntapalvelut parantuivat entisestään viime viikolla asennettujen ulkokuntosalilaitteiden myötä. Maksuttomat ulkokuntosalilaitteet ovat paikallaan Isonkiven uimarannalla heinäkuun loppuun asti. Ulkona treenaamisen mahdollistaa kotimainen laitevalmistaja Omnigym osana Global user study -tutkimushankettaan.
Mynämäen kunnanhallitus pitää hyvänä Uudenkaupungin ympäristöterveydenhuollon lautakunnan esitystä, jonka mukaan eläinlääkärin toimipiste säilyy Mynämäessä. Hallitus lupaa vastaanotolle asianmukaisia toimitiloja myös jatkossa.
Vehmaan kunta lopettaa toistaiseksi myöntämänsä lainan koron perimisen Vehmaan Vesi Oy:ltä. Kunta pyrkii päätöksellään turvaamaan vesiyhtiön maksuvalmiutta.
Kehitysvammaisten urheilun suurin tapahtuma, Special Olympics -maailmankisat käytiin Berliinissä. Suomesta kisoihin osallistui 65 urheilijan Sisujengi-joukkue. Suomalaisurheilijoita osallistui 13 lajiin.
Jalkapallon miesten Kolmosessa VG-62 sai vieraakseen Peimari UTD:n. Kuumaan kesäiltaan mahtui paljon tapahtumia ja VG-62 pelasi kauden parasta peliään. Voitto karkasi silti paimiolaisille maalein 2–3 muutaman herpaantumisen vuoksi.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.