Joulun alla koronatilanne on Varsinais-Suomessa hellittämässä. Syksyn epidemia-aalto oli raju ja sen huippu osui marraskuun puoliväliin viikolle 46, jolloin Turun yliopistollisen keskussairaalan kliinisen mikrobiologian laboratoriossa todettiin viikossa lähes 300 koronatapausta.
Nousiaisten seurakunnassa on tänä vuonna laadittu strategiaa vs. kirkkoherran Jarno Johanssonin johdolla. Kirkkovaltuusto hyväksyi seurakunnan strategian viime viikolla.
Varsinais-Suomen maakuntahallitus vaatii valtiolta investointirahoitusta Turku-Uusikaupunki -radalle. Väylävirasto on pyytänyt lausuntoa väyläverkon investointiohjelmaluonnoksesta, joka kattaa vuodet 2025–2032.
Palvelukeskus Poijun vanhainkodissa Taivassalossa raikuivat torstaina tonttujen jouluyöt ja varpuset jouluaamuna, kun vierailulla olivat paikalliset karaoketaiturit Hannu Mäki ja Raija Hiivola.
Opetus- ja kulttuuriministeriön määrärahoihin on tällä hallituskaudella tulossa merkittäviä leikkauksia. Kaikkia avustuseriä leikkaukset eivät koske lainkaan, joitakin vähän, mutta valitettavasti seurantalojen korjausavustukset ovat jääneet jyrän alle. Avustuksia ollaan leikkaamassa peräti kolmanteen osaan viimevuotisesta.
Kustavin sivistyslautakunta on vuosittain palkinnut Kustavissa aktiivisesti liikkuvan kuntalaisen eli Arjen liikkujan.
Uudenkaupungin kaupunki parantaa Sorvakonniemen ja Crusellin alueen liikenne- ja pysäköintijärjestelyjä sekä Kullervontietä. Kaupunginhallitus antoi luvan Sorvakonniemen liikennejärjestelytöiden toteuttamiseen.
Itsenäisyyspäivää vietettiin Uudessakaupungissa perinteisellä tavalla. Kunnan neljässä kirkossa pidettiin jumalanpalvelus, jonka jälkeen laskettiin seppeleet sankarihaudoille. Varsinaisia itsenäisyysjuhlia pidettiin Pyhämaan seurakuntakodissa, Lokalahden Paanulassa, Kalannin seurakuntakodissa ja kulttuurikeskus Crusellissa.
Helander Mika Sami Kristian, Nousiainen; Keskitalo Pasi Asko, Taivassalo; Palmroth Jessica Henriikka, Mynämäki; Raiskila Simo Markus, Masku; Törmäkangas Leevi Sakari, Naantali; Uusitalo Joonas Tapani, Uusikaupunki.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.