Uudenkaupungin kaupunki palkkaa Sakunkulman päiväkeskukseen kokoaikaisen ikäihmisten hyvinvointikoordinaattorin elokuun alusta alkaen.
Uudenkaupungin Korihaiden Korisliiga-joukkueen päävalmentajaksi on nimitetty kahden vuoden sopimuksella viime syksynä Uuteenkaupunkiin saapunut montenegrolainen Ivan Ivanovic, 43.
Uudenkaupungin Vanhusneuvosto, hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelut ja tänä vuonna myös Varha ovat toteuttamassa toiset seniori-messut Uudessakaupungissa tiistaina 14.5. klo 11–16. Tapahtumapaikkana on Työväentalo (Ylinenkatu 12). Messuille ei ole sisäänpääsymaksua. Messuille pyörätuolilla ja rollaattorilla saapuvia avustetaan tarpeen mukaan ulko-ovella.
Rautilan VPK:n naisosasto valmisti vappumunkit Vehmaan koulun oppilaille ja varhaiskasvatuksen lapsille.
Kansallinen veteraanipäivä Naantalissa alkoi lauantaina alkoi aamupäivällä kukkatervehdyksellä veteraanikivellä ja Suomalainen sotilas -patsaalla sekä seppeleenlaskulla sankarihaudoille. Naantalin seurakuntakeskuksessa oli iltapäivällä varsinainen veteraanipäivän juhla.
Kurikassa järjestettiin jokakeväinen judokilpailu Aprilli Shiai lauantaina. Kurikan monitoimihalli Monnarin tatami tömisi, kun päivän aikana käytiin yhteensä 278 ottelua. Uudenkaupungin judoseura Waseda-Clubista kilpailuihin osallistui yhdeksän hengen joukkue.
Mynämäen lukiossa puhalsivat huhtikuussa kansainväliset tuulet, kun 12 opiskelijan ryhmä sekä kaksi opettajaa saapui vierailulle Suomeen Perugiasta, Italiasta. Ryhmä Mynämäen lukion opiskelijoita matkusti viime vuoden marraskuussa Perugiaan viikoksi, ja nyt he saivat vuorostaan toimia isäntinä omille vaihto-opiskelijoilleen.
Vakka-Rastin kevään Alina-Kuntorastit suunnistettiin Kalannin urheilukentän pohjoispuolella tiistaina 23.4.
Maaliskuussa Maskun Kurittulan koulun kolmosluokkalaiset aloittivat neljä päivää kestävän Itämeri-viikon.
Tulevalle viikolle on ennusteissa edelleen yöpakkasia. Talvi oli lähes koko maassa luminen ja tämän vuoksi routaa ei ole maassa paljoa. Kun säätila lämpenee, niin peltotyöt voivat käynnistyä nopeasti. Pohjoisessa lunta on vielä paljon, joten siellä pelloille pääsyä saa odottaa vielä tovin.
Lähes 50 vuotta Vakka-Suomen taide-elämässä vaikuttanut Vakka-Suomen Taideyhdistys kehittää toimintaansa uusin keinoin.
Valtakunnan hallitus on budjettiriihessä saanut uuden neronleimahduksen. Tuo viisaus on se, että otetaan oppivälineet pois juuri, kun abiturientti niitä eniten tarvitsisi eli 18 vuoden rajan täyttäviltä.
Marssin taas tuttuun tapaan torstaina 11.4. noin kello 16 ostoksille Mynämäen S-Markettiin. Tykkäsin paikasta, jossa henkilökunta on kohteliasta ja asiakaspalveluun sitoutunutta.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.